Kuva: Fotolia

Onko sinulla oma kantapaikka? Olet luultavasti keskivertoa onnellisempi

26.01.2016 13:15 - Emma Ylistalo

Onko sinun lähelläsi paikka, jossa baarimikot tietävät mitä yleensä juot ja jossa tunnet olosi kotoisaksi? Hyviä uutisia - asialla on onnellisuuteen enemmänkin vaikutusta kuin mitä olet kenties kuvitellut.

Oxfordin yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan paikallinen pubi tekee sinut onnellisemmaksi. Kanta-asiakkaat ovat onnellisempia, heillä on enemmän ystäviä ja he nauttivat elämästään enemmän. 

Onnellisuus ei kuitenkaan johdu siitä, että he olisivat humalassa useammin. Ihmiset, jotka käyvät samassa pubissa säännöllisesti juovat tutkimuksen mukaan kohtuullisemmin kuin he, joilla ei ole vakipaikkaa. 

Tutkimuksessa katsottiin ihmisten käyttäytymistä pubeissa ja siinä selvisi, että pienet paikat olivat parempi vaihtoehto. He, jotka kävivät pienissä paikallisissa tunsivat kuuluvansa enemmän yhteisöön kuin isojen paikkojen asiakkaat, sillä heillä oli turvallinen ympäristö seurustella ja tavata uusia ihmisiä.  

Tutkimuksen mukaan pienissä pubeissa syntyneet sosiaaliset suhteet auttoivat myös ihmisiä pysymään terveempinä.

Professori Robin Dunbarin mukaan ystävyys ja yhteisö ovat luultavasti kaksi tärkeintä asiaa hyvinvoinnillemme. Hänen mukaansa on myös erityisen tärkeää, että suhteita luodaan kasvotusten, eikä esimerkiksi netin kautta. Juuri tämän takia on erityisen tärkeää, että ihmisillä on paikkoja, joissa he voivat tavata vanhoja ystäviä ja tutustua uusiin.


Lue myös: Tutkimus paljastaa: Viini onkin usein luultua vahvempaa

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat