Kansainvälinen koirankeksien arvostuspäivä? Lue lista maailman oudoimmista ”juhlapyhistä”

08.02.2015 21:15 - Linda Arponen

Tiesitkö, että joku on keksinyt omat juhlapäivänsä niin panikoinnille kuin kadonneille sukillekin?

Vuodessa on paljon virallisia juhlapäiviä, kuten pääsiäinen, juhannus, joulu ja pian saapuva ystävänpäiväkin.

Joistain syistä ihmiset ovat kuitenkin alkaneet kehitellä yhä enemmän epävirallisia juhlapäiviä, jotka eivät luultavasti tule koskaan kalenteriin asti pääsemäänkään. Uutisoimme aiemmin esimerkiksi tammikuun 12. päivänä vietetystä kansainvälisestä pussaa punapäätä -päivästä.

Tällaiset päivät syntyvät eri tavoilla, taustalla voi olla esimerkiksi erilaisia järjestöjä, jotka haluavat lisätä tietoisuutta jostakin tärkeästä asiasta. Toisaalta, kun seuraavaa listaa lukee, niin voi suhteellisen varmasti päätellä, ettei monenkaan näistä taustalla ole mitään järkiselitystä. Joku satunnainen henkilö on luultavasti vain saanut hauskan ja erikoisen idean, josta muut ovat innostuneet ja lähteneet levittämään sanaa.

Vai mitä mieltä olet, aiotko juhlistaa seuraavia päivä tulevaisuudessa?

Oravien arvostuspäivä, 21. tammikuuta

Päivä, jolloin pihapuiden oravat saavat erityistä arvostusta osakseen.

Kansainvälinen koirankeksien arvostuspäivä, 23. helmikuuta

Koirankeksien arvostus kuulostaa erikoiselta ajatukselta, mutta ilmeisesti tänä päivänä koirille voi tarjota hiukan ylimääräisiä herkkuja.

Ex-puolison päivä, 14. huhtikuuta

Sopivasti tasan kaksi kuukautta ystävänpäivän jälkeen on aika juhlistaa entisiä puolisoita.

Sukaton päivä, 8. toukokuuta

Päivä, jolloin sukat on luvallista jättää kotiin.

Kadonneiden sukkien muistopäivä, 9. toukokuuta

Ilmeisesti tämä päivä on jollain tavalla jatkoa edelliselle päivälle?

Vanhojen piikojen päivä, 4. kesäkuuta

Vaikka vanhapiika-nimitys ei kaikista imartelevin olekaan, niin tänä päivänä on mitä ilmeisemmin oikeus nauttia kunnolla sinkkuudestaan.

Kansainvälinen paniikkipäivä, 18. kesäkuuta

Päivä, jolloin panikoiminen on ilmeisesti sallittua?

Vie housusi kävelylle -päivä, 27. heinäkuuta

Kysymys kuuluu, kuka lähtee muutenkaan kävelylle ilman housuja?

Keskimmäisen lapsen päivä, 12. elokuuta

Monesti vähemmälle huomiolle jäävät keskimmäiset lapsetkin ovat saaneet oman juhlapäivänsä.

Ole myöhässä jostakin -päivä, 5. syyskuuta

Kannattaakohan tämän takia kuitenkaan tahallaan myöhästyä töistä?

Siivoa jääkaappisi -päivä, 15. marraskuuta

Niin, onhan jääkaapin puhdistus ihan järkevä teko edes kerran vuodessa.

Laita omat kenkäsi jalkaan -päivä, 6. joulukuuta

Mikäli Suomen itsenäisyyttä ei juuri jaksa juhlia, niin ainakin voi laittaa omat kenkänsä jalkaan.

Jos haluat katsoa vuoden jokaiselle päivälle omat juhlansa, voit tarkistaa ne esimerkiksi Days of the Year -sivustolta.


Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat