Pus pus! Tänään on kansainvälinen Pussaa punapäätä -päivä
Tammikuun 12. päivä on kansainvälinen Pussaa punapäätä -päivä. Päivä syntyi vuonna 2009 Facebook-ryhmästä, joka perustettiin muistuttamaan, että punapäätkin ansaitsevat lempeä.
Vaikka ajatus saattaa kuulostaa hauskalta, oli päivälle todellista tarvetta. Vuonna 2008, eli vuotta aiemmin, oli perustettu Potkaise punapäätä -ryhmä, jonka seurauksena esimerkiksi kouluissa moni punapää joutui väkivallan uhriksi.
Lähde: Hot For Ginger
Kilpailut
Uusimmat
Helsingin yliopisto keskeyttää yhteistyön israelilaisyliopistojen kanssa
Kohujakso poistettiin kokonaan Maria Veitolan dokkarisarjasta - MTV tuomitsee vihapuheen
Allergiaoireita? Siitepölytiedotteissa näkyy runsaan koivun lisäksi jo toinen allergian aiheuttaja
Yllättävä muutos tulevalla Selviytyjät Suomi -kaudella
Toisin kuin moni luulee, turvavyö voi pelastaa lentokoneessakin - turbulenssi vei hengen ja haavoitti useita
Näytä lisää