Mitä tapahtuu, jos mustekala menettää lonkeronsa? Vastaus puistattaa

16.05.2014 22:15 - Senni Loikala

Mustekalojen satoja imukuppeja sisältävistä lonkeroista on saatu uutta tietoa.

Jos mustekala menettää lonkeronsa taistelussa tai onnettomuudessa, pudonnut ruumiinosa ei vajoa elottomana merenpohjaan. Se pysyy liikeessä noin tunnin, tarttuen ja takertuen mihin tahansa koskeekaan. Tuore kansainvälinen tutkimus todellakin sai selville erikoisia yksityiskohtia tursaiden lonkeroista.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mikseivät merten nilviäisten lonkeroiden sadat imukupit takerru toisiinsa. Ne nimittäin tarttuvat liiman lailla saaliiseen ja ovat muutenkin todella näppärät. Lonkeroillaan mustekalat pystyvät jopa avaamaan pullonkorkkeja, murskaamaan ostereita ja piilottamaan asioita tarkkaa lonkerotyöskentelyä vaativiin pieniin kolosiin.

Syy, mikseivät lonkeroiden imukupit tartu toisiinsa, löytyy mustekalojen ihon tuottamista kemiallisista signaaleista. Ne tekevät lonkeroiden imukupeista tehottomia toisiaan kohtaan.

Imukuppikäsien näppäryys puolestaan johtuu siitä, että kaksi kolmasosaa mustekalojen hermostosta sijaitsee lonkeroissa.

Uutisoimme aiemmin Australian rannalle huuhtoutuneesta valtavasta mysteerieläimestä. Pääset katsomaan kuvan tätä kautta.

Lähde: Science Recorder

Kilpailut

Uusimmat