Etsi
Tutkijoiden kehittämä tekoäly saa esimerkiksi Mikki Hiiren näyttämään painjaisten pahimmalta monsterilta.
YouTubeen videoita tekevä Josh tutkii hylättyjä rakennuksia, joiden tarina on jäänyt yleensä hämärän peittoon.
Tuoreen tutkimuksen mukaan koirat ymmärtävät, kuinka paljon omistaja heitä rakastaa.
Videosta on tullut hetkessä todellinen hitti.
Tuote väittää muun muassa pitävänsä viinin aromit pullon sisässä paremmin kuin perinteinen korkki.
Kun on mielikuvitusta, ei halloween-asu tuota ongelmia.
Vaikka lapsia saattaa ärsyttää rinnan päälle turvavöissä kiinnitettävä hihna, on sen oikealla paikalla pitäminen monesti elintärkeää.
Autistiselle kahdeksanvuotiaalle Williamille normaalit asiat elämässä tuottavat vaikeuksia, mutta Michael Jacksonin tanssiliikkeet hän osaa kuin omat taskunsa.
Lokakuun lopulla juhlittavaan Halloweeniin kuuluu varsinkin Yhdysvalloissa kurpitsoista kaiverrettavat lyhdyt. Kurpitsojen kaiverruksesta onkin tullut eräänlainen taiteenlaji.
Kaikkien aikojen salaliitto on saattanut paljastua. Fanit selittävät yhdellä kuvalla kuinka Teletapit ja Harry Potter ovat yhteyksissä toisiinsa.