Etsi
Mainoskampanja sisältää kaiken ikäisiä, kokoisia ja näköisiä malleja, mikä on ihastuttanut somessa.
Mikä olisikaan hirveämpää kuin herätä yöunilta huutoon ja kiljumiseen.
Raskaudesta voi kertoa esimerkiksi pizzalaatikon avulla.
Asioiden tekemistä viivyttelevät ihmiset ovat usein muita luovempia.
It: Chapter Two -elokuvassa kaikki ensimmäisen elokuvan tähdet palaavat kotikaupunkiinsa 27 vuotta myöhemmin.
Koska Bella viihdyttää työkseen toisia miehiä, Marcus myöntää mustasukkaisuuden tunteiden tulevan välillä suhteen tielle.
Nainen on omien sanojensa mukaan saanut lukuisia kommentteja kyseiseen yksityiskohtaan liittyen.
Instagram on nyt pahoitellut tapahtunutta ja todennut, ettei kuvassa ole mitään sääntöjen vastaista.
Kelluva arkku on monien mieleen, mutta ainakaan vielä tuotetta ei voi ostaa.
Intialaishäissä salamointi rikkoi tulevan avioliiton.