Kuva: Fotolia

Sushi, joka nitistää makeannälän - uusi ruokatrendi muuttaa banaanit uuteen muotoon

16.09.2017 13:15 - Katariina Auvinen

Banaaneista tehdyt sushit valmistuvat nopeasti, ja ovat takuuvarma pöydän vetonaula.

Jos raaka kala ei houkuta sushin muodossa, niin banaaneista saa taiottua makeaa sushia. Alkuun ajatus saattaa kuulostaa hieman omituiselta, mutta banaanista on tarkoitus pilkkoa makea pieni jälkiruoka. Uusi ruokatrendi on levinnyt erityisesti Instagramissa, jossa käyttäjät ovat julkaisseet entistä upeampia kuvia omista banaaneista tehdyistä susheistaan. 

Ideana on, että banaani jaetaan samaan tapaan paloihin, kuten sushi. Sen jälkeen päälle voidaan kaataa sulaa suklaata. Kun suklaa jähmettyy hieman, päälle voi ripotella esimerkiksi kuivattuja marjoja tai vaikkapa pähkinöitä. Vain mielikuvitus on rajana.  

Banaani voidaan myös kuorruttaa vaikkapa pähkinälevitteellä, paloitella ja sen jälkeen palat voidaan kieritellä esimerkiksi strösseleissä tai kookoshiutaleissa. Banaanisushi on oivallinen herkku illanviettoon. Vieraat voivat napsia makeaa herkkua suuhunsa joko sormin tai vastaavasti puikoilla. Tämän lisäksi sushi valmistuu nopeasti, joten sen valmistamiseen ei tarvitse käyttää tuntitolkulla aikaa. 

Lue myös: Tiesitkö mikä tarkoitus banaanin ympärillä olevilla säikeillä on?

Lähde: MåBra

Kilpailut

Uusimmat