Kuva: Fotolia

Oikukkaat rasvatahrat puhdistuvat lakanoista ja vaatteista helposti - tarvitset astianpesuainetta

30.11.2017 13:15 - Katariina Auvinen

Rasvatahrat ilmaantuvat helposti juuri vaaleisiin lakanoihin.

Juuri pestyt lakanat tuntuvat ihanalta ihoa vasten, mutta tilanteen pilaa helposti varsinkin vaaleissa lakanoissa näkyvät kellertävät tahrat. Samanlaisia tahroja voi myös ilmestyä vaaleisiin vaatteisiin. 

Kyseessä on rasva, jota meidän oma kehomme tuottaa suojatakseen ihoamme esimerkiksi bakteereilta ja infektioilta. Tämä rasva pinttyy vain ahkerasti yhdessä hien kanssa muun muassa lakanoihin, joista sitä on vaikea saada pois. 

Monet bloggaajat tuntuvat kuitenkin suosittelevan tahrojen poistoon yhtä keinoa, astianpesuainetta. Astianpesuaine on tehty hajottamaan rasvaa, joten sen on ainakin Dengarden-julkaisun mukaan todettu tepsivän myös lakanoiden puhdistamiseen. 

(kuva: Fotolia)

Jotta kuitenkin välttyisit siltä, että pesukoneesi täyttyisi vaahdosta, lisää tiskiaine ennen pesua jo mielellään edellisenä päivänä tarhojen päälle. Kostuta tahrat ja hiero pieni liraus päälle tiskiainetta niin kauan, että se vaahtoaa. Anna seoksen vaikuttaa mielellään yön yli, jonka jälkeen voit aamulla pestä lakanat. Mitä pidempi vaikutusaika, sen parempi tulos. Tämän jälkeen lakanat tulisi pestä mahdollisimman kuumassa. 

Erittäin kuumassa vedessä peseminen ei sovi useimmille vaatteille, mutta ne kannattaa pestä pesuohjeen mukaisesti kuumimmassa lämpötilassa, jonka kangas kestää. 

Jos rasva- tai hikitahrat ovat tuoreita, voit koettaa poistaa niitä esimerkiksi ripottelemalla maissijauhoa tahran päälle. Hiero jauhoa tahran kohdalle, jonka jälkeen silitä talouspaperin läpi tahran kohta. Talouspaperin olisi tarkoitus imaista rasva itseensä. 

Lue myös: Teetkö yleisen virheen lakanoita pyykätessä?

Lähde: Dengarden

Kilpailut

Uusimmat