Kuva: Shutterstock

Näyttävä sisustus onnistuu myös pienellä budjetilla – katso sisustussuunnittelijan helpot vinkit

27.03.2019 15:15 - Emmi Moilanen

Mukavan lukunurkkauksen sisustaminen luo nopeasti kodikasta tunnelmaa asuntoon.

Kevään saapuessa myös sisustuskärpänen saattaa puraista toden teolla, jolloin koti alkaa kaivata uutta piristystä. Uudelleen sisustaminen ei kuitenkaan aina vaadi mittavaa budjettia, vaan jo pienet ja edulliset muutokset tekevät tehtävänsä.

Pure Wow -sivusto haastatteli sisustaja Kate Lesteriä, joka listasi parhaimmat vinkit pienellä budjetilla sisustamiseen.

Hyödynnä sisustuksessa kauniita pyyhkeitä ja vilttejä

Laita kylpyhuoneeseen esille kaunista kuosia tai sesonkiväriä olevat pyyhkeet. Tämä on yksi helpoimmista keinoista sisustaa myös pesutiloja – vieläpä vuodenaikojen mukaan.

Jos kaipaat rennompaa otetta sisustukseesi, jätä torkkupeitot ja viltit huolettomasti sohvan sekä nojatuolien päälle lojumaan. Värikäs kuosi toimii katseenvangitsijana erityisesti silloin, jos muu sisustus on pelkistettyä.

Hanki muutama suuri kasvi katseenvangitsijaksi

Pure Wow:n artikkelissa vinkataan, että jo yksi näyttävä kasvi kauniiseen ruukkuun asetettuna toimii edullisena piristyksenä sisustukseen. Lisäksi useilla kasveilla on huoneilmaa puhdistava vaikutus, jolloin saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Hyödynnä asusteita myös sisustuksessa

Hatut, huivit ja jopa saappaat voivat toimia kauniina yksityiskohtana sisustuksessa.

- Minun henkilökohtainen suosikkini on ripustaa esille erilaisia ja erikokoisia hattuja. Tämä on niksi, joka lisää syvyyttä sisustukseen, Lester vinkkaa.

Luo mukava lukunurkkaus

Löytyykö asunnostasi se yksi huone, jonka sisustuksesta et ole ihan varma? Lukunurkkaus tuo rentoa ja kotoisaa tunnelmaa asuntoon. Löytyisikö esimerkiksi sukulaisten ullakolta käyttämättömäksi jäänyt nojatuoli? Tuolin lisäksi lukunurkkaus vaatii vain hyvän kirjan, viltin ja viereen pienen sohvapöydän.

Hyödynnä omaa taidettasi

Oletko pöytälaatikkotaiteilija? Edullinen tapa piristää sisustusta on laittaa omia maalauksia tai piirroksia kehyksiin seinälle.

Hyödynnä kirpputoreja ja kierrätyskeskuksia

Lester kannustaa hyödyntämään myös erilaisia käyttöesineitä rohkeasti sisustuksessa. Vintagelöydöt tuovat persoonallisuutta sisustukseen.

- Esimerkiksi kehystin kerran asiakkaalleni pelastusrenkaan. Se toimii nyt taiteena!

Lue myös: 3 tärkeintä seikkaa kodin sisustuksessa - katso sisustussuunnitelijan täsmävinkit

Lue myös: Trendikkäintä, mitä voit kotiisi hankkia - takavuosien sisustushitti rokkaa edelleen

Lue myös: Helpot niksit nopeuttavat kodin siivoamista – katso lista ja ota vinkit osaksi omaa arkeasi

Lähde: Pure Wow

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat