Kuva: Shutterstock

Näin hankkiudut joulukuusesta eroon ilman kaikkialle karisseita neulasia - katso vinkit

03.01.2024 13:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Joulu on ohi ja nyt on myös aika hävittää kuusi.

Joulu on ohi ja monet haluavat hankkiutua joulukuusesta eroon viimeistään loppiaisena. Kuusesta lähtee usein roimasti neulasia ympäri asuntoa etenkin silloin, jos puu on päässyt kuivahtamaan. Kuusi on kuitenkin mahdollista saada asunnosta ulos ilman läjäpäin karisseita neulasia, kun muistaa muutaman helpon vinkin vahinkojen minimoimiseksi.

Kun kuusen aika on koittanut, laita kuusen alle jätesäkkiä tai vastaavaa ja karsi puun oksat jo sisällä sahan tai jämäkän puukon avulla. Vie osat sitten jätesäkissä ulos.

Toinen vaihtoehto on ostaa tähän tarkoitukseen kehiteltyjä kuusipusseja. Pussi sujautetaan puun yli hävittämisen hetkellä ja kuusi kannetaan ulos pussiin suljettuna.Näin varisevat neulaset jäävät pussin sisään, eivätkä lentele pitkin poikin asuntoa. Vaihtoehtoisesti kuusen voi myös kääräistä esimerkiksi vanhaan lakanaan tai räsymattoon ja kantaa ulos sen turvin. 

(kuva: Shutterstock)

Vie joulukuusi sille tarkoitettuun paikkaan taloyhtiössä. Myös jäteasemat ottavat vastaan kuusia, paikasta riippuen maksutta. Kuusesta saa myös tuoksuvaa haketta kompostin seosaineeksi tai katteeksi.

Lue myös: Tiedätkö, kuinka monta tuntia kasvit tarvitsevat lisävaloa päivässä?

Lue myös: Miten pitkään viiniä kannattaa pitää jääkaapissa ennen tarjoilua?

Lue myös: Kuinka monta pussilakanaa mahtuu viiden kilon pesukoneeseen? Lasketaanko kilomäärä kuivan vai märän pyykin perusteella?

Lähde: Kiinteistöliitto, Martat

Kilpailut

Uusimmat