Pitääkö 8-vuotiaan osata pyyhkiä oma pyllynsä?

13.02.2015 12:45 - Eeva Rajala

Kasvatusasiantuntija on huolissaan lapsiaan liikaa paapovista vanhemmista.

Moni vanhemmista on miettinyt lapsia kasvattaessaan sitä, paapovatko he lapsiaan liikaa. Brittiläinen kasvatusasiantuntija, Supernanny-sarjastakin tunnettu, Jo Frost kertoo Voicen haastattelussa, että vanhemmat voivat joskus suojella lapsiaan liikaa tekemällä kaiken heidän puolestaan. Frostin kertomat esimerkkitapaukset voivat olla vain jäävuoren huippu.

- Olen nähnyt 8-vuotiaita, jotka eivät ole osanneet pyyhkiä omaa pyllyään vessassa. Olen nähnyt 6-vuotiaiden haluavan, että heidän ruokansa pilkotaan pieniksi paloiksi, kuin 2-vuotiailla. On tärkeää, että lapsille annetaan mahdollisuus oppia nämä elämän taidot itse, Frost kertoo.

Omaa tilaa lapselle

Mikäli vanhemmat paapovat lapsiaan liikaan, lapsen itsenäisyyden kehittyminen voi rampautua. Frost kertoo, että lapsista voi tulla laiskoja ja liian riippuvaisia vanhemmistaan tai muista aikuisista. Heille voi myös syntyä täysin epärealistisia odotuksia, että heidän puolestaan tehdään kaikki.

- Haluamme rohkaista lapsiamme, että heille syntyy ylpeyden aiheita omista tekemisistään ja ymmärrys siitä, että esimerkiksi omista tavaroista täytyy pitää huolta, Frost kertoo.

Aitous ja avoimuus tärkeää

Frost peräänkuuluttaa aitouden ja avoimuuden tärkeyttä vanhempien ja lapsien välisessä suhteessa. Vaikka liika paapominen on kuin punainen vaate, lapsille pitää selvästi näyttää ja myös kertoa, että heitä rakastetaan.

- On tärkeää, että sanallisen palautteen lisäksi vanhemmat näyttävät rakkautensa lapsiaan kohtaan muillakin tavoin arjessa, jotta he voivat kasvaa ja kehittyä itsenäisiksi, Frost muistuttaa.

 

Kerroimme aiemmin, että Jo Frost saattaa tulla auttamaan myös suomalaisia lapsiperheitä. Lue asiasta lisää täältä!

Kilpailut

Uusimmat