Minttu, laventeli, rosmariini – 7 tuoksua, joilla voi vaikuttaa mielialaan

12.04.2015 18:15 - Linda Arponen

Kodin tuoksut kannattaa valita sen mukaan, haluaako itsestään energisemmän vai esimerkiksi rentoutuneemman.

Et ehkä ajattele usein sitä, kuinka nenälläsi voi olla tekemistä mielialasi kanssa. Totta kuitenkin on, että tuoksut voivat vaikuttaa myös siihen, miltä sinusta tuntuu. Näin ollen tuoksuilla voi esimerkiksi kohottaa mielialaa nopeastikin.

Mitä tuoksuja kannattaa siis kotiinsa levittää?

Sitrushedelmät

Appelsiinin, sitruunan, greipin ja limen tuoksut ovat virkistäviä, ja ne antavat tunteen puhtaudesta. Siksi niitä käytetäänkin usein kodin pesuaineissa. Sitrushedelmien tuoksut rauhoittavat myös mieltä ja antavat iloisen ja rennon tunteen.

Laventeli

Laventelin miellyttävä tuoksu vähentää stressiä, ahdistusta ja masennusta. Laventelin tuoksun on todettu lieventävän jopa kuukautiskipuja. Laventelia on saatavilla monissa muodoissa, joista valita. Yksi vaihtoehto on ostaa esimerkiksi laventelin tuoksuista pyykin huuhteluainetta.

Basilika

Tuoreen basilikan kevyt tuoksu virkistää, lisää energiaa ja auttaa keskittymään.

Kurkku

Virkistävä kurkku auttaa välittömästi silloin, kun mieli on apea. Voit lisätä esimerkiksi muutaman kurkkusiivun juomaveteesi, jolloin saat raikkaan ja hyväntuoksuisen juoman itsellesi.

Rosmariini

Tuore rosmariini antaa energiaa ja puhdistaa mieltä; nuuhkaisu tätä yrttiä kohottaa nopeasti mielialaa. Vaikka rosmariinia käytetään erityisesti ruoanvalmistuksessa, voit hieraista sitä myös toisinaan vaikkapa korvasi taakse. Voit hankkia myös esimerkiksi rosmariinin tuoksuisia pesuaineita kotiisi.

Minttu

Myös tuore minttu on yrtti, joka muuttaa negatiivisuuden positiivisuudeksi. Minttu on virkistävä tuoksu, jota on hyvä nuuhkia apeina päivinä.

Omena

Pelkkä omenan puraisu voi tehdä mielelle hyvää, mutta itse asiassa sen tuoksu voi auttaa myös vähentämään migreenikipuja. Näin ollen omenaa syödessä voi keskittyä myös hedelmän nuuhkimiseen.

Lue myös: Unohda pullan ja kahvin tuoksut - kaksi aromia, joiden avulla myyt asunnon varmimmin

Lähde: PopSugar

Kilpailut

Uusimmat