Neljä kodista löytyvää bakteeripesää, joita ihmiset eivät ymmärrä siivota

21.03.2013 10:15 - Rea Tallgren

Good Housekeeping -lehti muistuttaa lukijoitaan siitä, että kodissa on useita sellaisia bakteeripesiä, joiden ei ymmärretä olevan likaisia. 

Julkaisu onkin tehnyt videon siitä, mitkä neljä asiaa löytyvät jokaisesta kodista, mutta joita ei yleensä muisteta tai ymmärretä puhdistaa. Tällaisia ovat esimerkiksi imurin suuttimet. Imurista vaihdetaan yleensä vain pölypussi, vaikka todellisuudessa niiden suuttimetkin pitäisi puhdistaa huolella. Se ei pelkästään vähennä bakteerien määrää, vaan myös auttaa saavuttamaan parempia tuloksia imuroidessa. 

Lisäksi esimerkiksi luottokortit ovat todellisia bakteeripesiä. Niitä sormeillaan likaisilla käsillä jatkuvasti. Korttinsa voi putsata esimerkiksi puhtaalla alkoholilla. Yllättävänä bakteeripesänä mainitaan myös käsilaukut, jotka voi putsata pesuaineella sivellen. Lisäksi varsinkin nahkalaukut neuvotaan käsittelemään niitä suojaavilla aineilla. 

Yksi likaisimmista kodin tavaroista on hammasharjateline. Siksi se kannattaakin pestä tasaisin väliajoin vaikkapa astianpesukoneessa. 

 Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat