Etsi
Niksin toteuttamiseen tarvit hoitoaineen lisäksi vain lämmintä vettä ja kaksi puhdasta pyyhettä.
Sotkuisessa kodissa esimerkiksi päätöksenteko- ja arviointikyky voivat vaikeutua.
Kakut ovat ottaneet numeroiden ja kirjaimien muodon.
Vaatteet, joissa roikkuu yhä vuosienkin jälkeen vielä hintalappu kiinni, on aika laittaa hyvällä omalla tunnolla kiertoon.
Siisteyden ylläpitäminen on huomattavasti helpompaa, kun nurkissa ei pyöri ylimääräistä ja tarpeetonta tavaraa.
Pyykinpesussa tulisi ottaa huomioon oikean pesulämpötilan lisäksi esimerkiksi se, ettei huuhteluaine sovi kaikille kankaille.
Vanhempien olisi hyvä pysähtyä pohtimaan suhtautumistaan masturboimiseen, jotta eivät välittäisi lapselleen tahattomasti häpeän tunteita.
Videolla on lähes 30 000 katselukertaa.
Moni tekee uuden vuoden kunniaksi joko pysyviä tai kokeilevia muutoksia ruokavalioonsa. Jos olet päättänyt luopua lihasta tai haluaisit testata, millaista on syödä kasvispohjaista ruokaa, kurkkaa seitsemän Nyhtökaura-lähettilään lempireseptit.
Kuten ihmiset, myös koira voi kokea ajoittain turhautuneisuutta ja kateutta.