Etsi
Jos et halua päätyä juomaan lämmintä viiniä tai hörppiä shampanjaa ilman kuplia, katso muutama niksi alta.
Lapsia ei luonnollisestikaan voi tilata kuin mittatilaustuotteita. Oman lapsiluvun todennäköisyyteen voi kuitenkin vaikuttaa radikaalisti sillä, milloin hedelmöittymistä alkaa yrittämään.
Toisinaan on helpotus laskea puhelin kädestä ja keskittyä muihin asioihin.
Nyt on jälleen se aika vuodesta, kun vanhemmat saavat kutsuja päiväkodin tai koulun vanhempieniltoihin.
Jos sinun työpanostasi ei arvosteta, eikä sinulle anneta enää lainkaan uusia projekteja, tulisi huolestua omasta tilanteestaan työpaikalla.
Netissä leviää erään avioparin kaupassa ottama kuva ja kiitosteksti ruokakaupalle, joka otti huomioon vammaiset lapset aiempaa paremmin.
Varsinkin teini-iässä sisaruussuhteet ovat usein viha-rakkaussuhteita.
Jos koirasi on kodinvaihtaja tai se on vain vahvasti leimaantunut sinuun, sillä voi ilmetä eroahdistusta, jota tulisi hoitaa välittömästi sen ilmetessä.
Särkynyt lasi ja edessä puhelimen kallis korjaus. Kuulostaako tutulta? Ei välttämättä enää pitkään.
Pilke silmäkulmassa kirjoitettuja kuvauksia ei kannata ottaa liian tosissaan, mutta silti niistä saattaa löytää yllättävän paljon osuvia kuvauksia.