Etsi
Urheiluvaatteiden pyykkäämistä ei pitäisi lykätä kovinkaan pitkään.
Radio Novan juontaja Anssi Honkanen testasi, miltä tuntuu, kun imuroinnista ei tarvitse murehtia.
Moni suomalainen elää elämäänsä uusperheessä. Aina se ei kuitenkaan ole helppoa.
Ohjeistus on jakanut mielipiteet melkoisen vahvasti.
Yksi pieni kotityö antaa hetkessä lisää energiaa.
Talvisen päivän kruunaa suussa sulava kaakao, jossa maistuu suklaa, vanilja ja kaneli.
Klassiset lihapullat ovat mitä parhainta kotiruokaa eivätkä vaadi suurta vaivaa.
Vapaapäivinä on aikaa tehdä tutkimusmatka esimerkiksi ruuanlaiton tai musiikin maailmaan. Myös uuden harrastuksen aloittaminen pitää mielen virkeänä.
Ota käyttöön nämä vinkit, niin arkesi pelastuu – tai ainakin siivoaminen helpottuu.
Monet eläimet pelkäävät ilotulitteiden pauketta.