Yllättävä tieto: Koira voi ehkäistä lasten diabetesta

24.06.2014 10:12 - Heli Thoren

Suomalaistutkijat saivat vihiä siitä, että eläinkontakti voi suojella lasta allergioilta ja jopa diabetekselta.

Suomalaistutkijat ovat ensimmäistä kertaa saaneet viitteitä siitä, että koirakontakti varhaislapsuudessa saattaa suojata ykköstyypin diabetekselta. Tutkimuksessa oli mukana lapsia Oulussa ja Tampereella. Kaikkiaan tutkimukseen osallistui yhteensä 3000 perinnöllistä diabetesriskiä kantavaa lasta.

Tutkimuksessa tutkittiin lasten altistumista eri eläimille aina kanoista koiriin. Samalla huomattiin, että riski sairastua diabetekseen pieneni niillä lapsilla, joilla oli ollut koirakontakti ensimmäisen elinvuoden aikana.

- Nyt saatu tutkimusnäyttö koiran tyypin 1 diabetekselta suojaavasta vaikutuksesta on merkittävä. Se on kuitenkin maailmanlaajuisesti ensimmäinen tämän suuntainen tulos ja tarvitsee tuekseen lisää tutkimusnäyttöä, korostaa tutkimusprofessori Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

Tutkimus toteutettiin yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja useiden suomalaisten yliopistojen ja yliopistosairaaloiden kanssa.


Tiesitkö, ettei lemmikkiä kannata päästää sänkyyn? Lue aiheesta täältä lisää.

Kilpailut

Uusimmat