Kuva: Fotolia

Tiedätkö kauanko happimaskit kestävät lentokoneessa tai miksi hanavettä ei kannata juoda?

21.07.2017 12:45 - Katariina Auvinen

Jotkut matkustamohenkilökunnasta eivät suostu edes koskemaan hanaveteen.

Lentokoneessa matkustamohenkilökunnalla on paljon sääntöjä ja tietoa, josta matkustajille ei kerrota. Näin on myös lentäjilläkin, kertoo Independent-julkaisu. Julkaisu on listannut yhdeksän  asiaa, joita lentäjät eivät matkustajille kerro. 

Lentokoneen vesi.
Lentokoneen vessassa on monesti lappu, jossa ei suositella esimerkiksi hanaveden juomista. Tällaiseen kieltoon on kuitenkin looginen syy. Jotkut lentohenkilökunnasta eivät suostu edes koskemaan veteen hyvästä syystä. Lentokoneen vesi tulee tankista, josta ei tiedetä milloin se puhdistetaan perusteellisesti. Lisäksi ällöttävä fakta on se, että veden täyttöaukko on lähellä sitä aukkoa, josta taas tyhjennetään likavedet, joten saastuminen periaatteessa on mahdollista.

Lentoaika kerrotaan matkustajille hieman pidemmäksi kuin se on. 
Jos lentosi kestää tunnin verran, niin yleensä lentoaika on ilmoitettu 15 minuuttia yläkanttiin. Näin ollen varmistetaan pienet viivästykset ja lento pysyy vielä aikataulussa. 

Lentäjät eivät syö samaa ruokaa matkustajien kanssa.
Lentäjät eivät syö samaa ruokaa matkustajien kanssa. Jos kylmäketju esimerkiksi on katkennut, ruokamyrkytyksen vaara on todellinen. Tämän vuoksi on vain suositeltavaa, että lentäjillä on omat ruokansa. 

Happimaskit kestävät vain 15 minuuttia. 
Jokaisessa turvallisuusesittelyssä kerrotaan, miten happimaskeja käytetään. Ne tippuvat käden ulottuville siinä vaiheessa, kun matkustamon ilmanpaine romahtaa. Happimaskit on kuitenkin säädetty kestämään ainoastaan 15 minuuttia, jonka aikana lentäjän pitäisi päästä lentämään niin alhaalla, että matkustajat voivat taas hengittää. 

Lentäjät unohtavat usein sammuttaa turvavyö-valon.
Lentäjätkin ovat vain ihmisiä. He unohtavat aina silloin tällöin sammuttaa turvavyön kiinnittämisen merkkinä syttyvän valon. 

Lentäjät harkitsevat tarkasti sanansa matkustajille. 
Paniikin välttämiseksi lentäjät eivät kerro sinulle, että näkyvyys ulos on täysin nolla. Sen sijaan he kertovat, että ulkona on hieman sumua. Samoin he silottelevat puhettaan esimerkiksi lennon myöhästymisestä. Jos lentäjät sanovat, että heillä on hieman teknisiä ongelmia, tämä luultavimmin tarkoittaa jonkun osan menneen rikki. 

Lentokoneisiin voi iskeä salama.
Lentokoneet joutuvat kestämään paljon ja ne on tehty kestämään myös salamaniskut. Keskimäärin lentokoneeseen iskee vuosittain yksi salama. Pääosin se iskee lentokoneen keulaan, jossa lentäjillä on aitiopaikka nähdä tapahtuma. Lentokoneet harvoin kuitenkaan vahingoittuvat tästä. 

Jotkut lentäjät kantavat asetta.
Joillain lentoyhtiöiden lentäjillä on ase mukanaan. Tällaiset lentäjät treenaavat ampuma-aseen käyttöä ja mahdollisia ongelmatilanteita. 

Lentäjät nukkuvat matkustamossa.
Nykyisin tekniikka on niin hyvin automatisoitua, että lentäjät voivat nukkua ohjaamossa nousun ja laskun välissä. 

Lue myös: Lentokoneen ilmastointi on säädetty kylmälle tarkoituksella

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat