Kuva: shutterstock

Onko yksin matkustaminen itsekästä? Asiat jotka yksin matkustava haluaa muiden tietävän

18.04.2018 18:15 - Roosa Sallila

On täysin ymmärrettävää, että ihmiset kyseenalaistavat yksin matkustavia, jos eivät ole itse kokeneet samaa.

Kun päätät lähteä yksin maailmalle, joku saattaa pitää sinua hulluna tai jopa itsekkäänä. Ystävät ja perhe saattavat kyseenalaistaa matkustamista yksin, sillä he eivät ymmärrä miksi valitset matkaseuraksi vain itsesi, heidän sijaan. Moni yksin matkustanut on varmasti törmännyt kysymyksiin: Miksi matkustat yksin? Etkö ole yksinäinen?

Joskus on vaikeaa suunnitella matkaa ystävien kanssa. Kaikki pitävät yhteistä matkaa aluksi hyvänä ideana, mutta loppujen lopuksi, kun on aika suunnitella matkaa toden teolla, suunnitelma jää helposti toteuttamatta eriävien mielipiteiden, budjetin ja aikataulujen vuoksi. Tämä on yksi syistä miksi monet päättävät lähteä matkaan yksin.

Mitä muita syitä yksin reissaamiselle on? Sen näet alta.

1. Päätin lähteä matkalle yksin, sillä kyllästyin muiden aikaansaamattomuuteen.

2. Minun ja ystävieni aikataulut eivät kohdanneet, joten päätin lähteä yksin.

3. Ystäväni peruivat jatkuvasti suunnitelmia.

4. Tajusin, että elämä on liian lyhyt siihen, että jäisin odottamaan muita. 

5. En halunnut olla riippuvainen toisen ihmisen budjetista.

6. En halunnut jättää matkustamista väliin, vain siksi ettei kukaan ystävistäni pystynyt lähtemään.

7. Halusin tavata uusia, mielenkiintoisia ihmisiä.

8. Halusin oppia itsenäisemmäksi.

Lähde: elitedaily

Lue myös: Haaveiletko reppureissusta? 10 vinkkiä rennompaan matkaan

Kilpailut

Uusimmat