Seksikäs koruvillitys sopii kauniisti bikinien kaveriksi - hankitko ensi kesäksi?

06.02.2017 22:15 - Senni Loikala

Lannekorut nostivat hiljattain suosiotaan uuden sometrendin myötä.

Jotkin korutrendit ovat pinnalla maailmalla, mutta Suomessa ne eivät ole saaneet suurta suosiota. Yhdeksi tällaiseksi trendiksi voidaan laskea lannekorut, jotka ovat olleet jo vuosikausia suosittuja erityisesti osassa Afrikan valtioita.

Loppuvuodesta 2016 lannekorut saivat uutta nostetta maailmalla, kun Twitterissä yleistyi #waistbeadchallenge-alatunnisteen, vapaasti suomennettuna #lannekoruhaaste-alatunnisteen, käyttö. Kyseisen tunnisteen alta löytyy valtavasti kuvia, joissa erityisesti tummaihoiset naiset ovat koristaneet vatsansa lannekoruilla.

Monista lannekorut näyttävät erittäin kauniilta ja naisellisilta ja ne voisivatkin sopia myös monien suomalaisnaisten tyyliin erityisesti kesällä. 

Toki lannekoruja myydään myös joissain suomalaisissa verkkokaupoissa. Katso muutama poiminta alta.

(kuva: bisters.fi-verkkokauppa)

(kuva: redlights.fi-verkkokauppa)

(kuva: Suomen muotikello ja koru -verkkokauppa)

Katso alta sosiaalisesta mediasta poimittuja kuvia lannekorutrendistä, jossa korut näyttävät usein sisältävän värikkäitä pikkuhelmiä. Ihastutko sinä kyseiseen korutyyliin?

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lue myös: Huulikorut palaavat muotiin - Kim Kardashian näyttää mallia

Lue myös: Vuoden tyylikkäin korvakorutrendi - löytyvätkö jo sinun kaapistasi?

Lue myös: Klassinen korutrendi tekee paluun - saattaa löytyä isovanhempien kätköistä

Kilpailut

Uusimmat