Louis Vuitton esitteli rannekellomalliston - haastavat Applen älykellot

12.07.2017 17:30 - Teknavi / Janne Laakso - mobiili.fi

Uutuuskelloista joutuu maksamaan noin 3000 euroa.

Elektronisten vempaimien ja tunnettujen muotibrändien yhteenliittymät tuottavat aina joskus varsin outoja, mutta etupäässä ainakin hyvin kalliita lopputuloksia. Apple esimerkiksi tekee Apple Watch -kellojensa tiimoilta yhteistyötä muotitalo Hermèsin kanssa, mutta myös Android Wear -puolella on nähty tunnettuja muotibrändejä kantavia älykelloja. Yksi tuore tulokas on Louis Vuitton, joka on juuri esitellyt Tambour Horizon -sarjan älykellot.

Uudet Horizon-kellot liittyvät alkujaan 15 vuotta sitten esiteltyyn Louis Vuitton Tambour -kellojen perheeseen. Uutuudet käyttävät Googlen Android Wear 2.0 -käyttöjärjestelmää ja kellon sydämenä sykkii varsin yleisesti käytetty Qualcommin Snapdragon Wear 2100 -järjestelmäpiiri. 42 millimetrin runko sisältää muutenkin varsin tuttua älykellotavaraa, kuten 1,2-tuumaisen AMOLED-näytön, mutta hieman yllättäen pulssimittausta kelloissa ei ole, kertoo Engadget.

Tambour Horizon -kelloja tulee tarjolle useina versioina, ja esimerkiksi tilanteen mukaan vaihdettavia rannekkeita tulee yhteensä 60 erilaista. Kellojen hinnat Yhdysvalloissa ovat välillä 2450–2950 dollaria. Android Wearia on tietysti maustettu Louis Vuittonin omilla kellotauluilla, ja tuleepa mukana myös maailmanmatkaajille tarkoitettuja sovelluksia, jotka auttavat löytämään oikeaan aikaan oikealle portille lentokentillä sekä löytämään mielenkiintoisia kohteita maailman suurkaupungeissa.

Louis Vuittonin toimitusjohtaja Michael Burke kuvaili New York Timesille, että Tambour Horizon -kelloilla halutaan pistää hanttiin puettavien älylaitteiden markkinoilla vallitsevaa rumuutta vastaan. Yhtiön iskut vimpaimien maailmaan eivät suinkaan ole jäämässä nyt esiteltyjen kellojen varaan, vaan odotettavissa on lisää LV-brändiä kantavia älylaitteita.

Burken mukaan esineiden internet on vain kasvamassa lisää, ja hänen mukaansa vaihtoehtoina on ”istua sivussa ja katsoa, tai sukeltaa mukaan, osallistua ja yrittää vaikuttaa, mihin suuntaan asiat kehittyvät”. Hänen mukaansa Louis Vuitton haluaa sukeltaa mukaan.

Lue myös: Applen älykellojen suosio romahti - myynti putosi yli 70 prosenttia

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat