Kuva: Fotolia

Vedenkestävä ripsiväri ja kuivashampoo – kauneustuotteet, joita ei pitäisi käyttää joka päivä

09.08.2017 14:45 - Emmi Moilanen

Vedenkestävä ripsiväri saattaa kuivattaa ripsiä ja tehdä niistä hauraammat.

Varsinkin naisilla kauneusrutiinit voivat olla pinttyneitä tapoja, joista on hankala poiketa. Jos on tottunut vuosien ajan sukimaan ripsiinsä tiettyä ripsiväriä päivittäin, voi uuden tuotteen tai merkin kokeileminen tuntua vaikealta. Omia kauneudenhoitotottumuksiaan tulisi kuitenkin välillä tarkastella kriittisesti, sillä on olemassa muutama ihan arkipäiväinen tuote, joiden jokapäiväinen käyttö ei tee hyvää ulkonäöllesi. 

Women's Health haastatteli asiantuntijoita ja selvitti, mitä aivan tavallisten kauneustuotteiden päivittäistä käyttöä tulisi välttää.

Kuivashampoo

Kuivashampoo on kiireisen aamun pelastus erityisesti silloin, kun aika ei vain riitä hiusten pesemiseen suihkussa. Asiantuntijoiden mukaan kuivashampoota ei kuitenkaan tulisi ottaa osaksi jokapäiväistä kauneusrutiinia.

- Runsas kuivashampoon käyttäminen saattaa kuivattaa hiuksiasi ja saada ne tuntumaan kuivilta sekä karheilta. Tuotteen kerääntymien hiuksiin voi ennen pitkää aiheuttaa vahinkoa hiuslaadullesi, kertoo stylisti Leanne Citrone.

Kuivashampoon käyttäjien tulisikin muistaa huolehtia ajoittain hiustensa syväpuhdistamisesta ja muistaa pitää myös välipäiviä tuotteen käytöstä.

Erittäin kosteuttavat hoitoaineet

Säännöllinen hoitoaineen käyttö shampoopesujen lisäksi takaa sen, että kutrit pysyvät terveinä ja kiiltävän näköisinä. Liian hoitavien tuotteiden päivittäistä käyttöä tulisi kuitenkin välttää.

- Liiallinen käyttö voi olla vahingollista. Proteiineja sisältävät hoitotuotteet saattavat sekoittaa luonnollisen pH-tasapainon ja saada aikaan juuri päinvastaisen tuloksen kuin lähdit tavoittelemaan. Lopputulos voi olla karhea ja katkeileva, Citrone selittää.

Hänellä on myös luonnonmukainen ratkaisu hiusten säännölliseen hellimiseen.

- Ota kookosöljy osaksi viikottaista kauneusrutiiniasi.

Primer

Meikkivoiteen alle levitettävä primer tekee ihosta tasaisen ja mattapintaisen. Hyvä pohjustus takaa myös sen, että meikki kestää kasvoilla koko päivän ajan. Chiun mukaan primerin päivittäistä käyttöä tulisi kuitenkin välttää.

-Tuotteen sisältämät silikonit voivat tukkia ihohuokosia ja yhdessä hikoilun kanssa aiheuttaa myös epäpuhtauksia, Chiu kertoo ja suosittelee jättämään primerin käytön vain tärkeimpiin tilaisuuksiin.

Jos kuitenkin käytät primeria meikkipohjan tekoon päivittäin, muista huolehtia riittävän huolellisesta meikinpuhdistuksesta joka ilta ennen nukkumaanmenoa.

Vedenkestävä ripsiväri

Ripsivärin päivittäistä käyttöä ei tule välttää kokonaan. Meikkiartisti Jamie Greenberg suosittelee kuitenkin vaihtamaan vedenkestävästä versiosta tavalliseen ripsiväriin.

- Vedenkestävällä ripisvärillä on taipumusta kuivattaa ripisiäsi ja tuotetta tulisikin käyttää säännöstellen, Greenberg kertoo.

Jos tunnet olosi kuitenkin varmemmaksi vedenkestävä ripsiväri silmissäsi, meikkiartistilla on käytännöllinen vinkki.

- Levitä kerros tavallista ripsiväriä vedenkestävän version alle.

Itseruskettavat

Itseruskettavat ovat mainio keino saada päivettyneen näköinen iho silloin, kun aikaa ei ole ollut riittävästi luonnollisen rusketuksen hankkimiseen. Tuotteen päivittäinen käyttö voi kuitenkin aiheuttaa enemmän ongelmia kuin tuoda hyötyä.

- Usein liikakäyttö johtaa oranssiin ja läikikkääseen ihoon, joka ei näytä luonnolliselta, Greenberg toteaa.

Hän tietää myös, mistä ongelma juontaa juurensa.

- Useimmat ihmiset eivät käytä riittävästi aikaa tuotteen levittämiseen, jolloin ongelmaksi muodostuu tällainen kerrostuminen, Greenberg tiivistää.

Lue myös: Kim Kardashian paljasti käytännölliset kauneusniksinsä - ota kokeiluun jo tänään!

Lue myös: Upea meikki ja hiustyyli jokaiselle horoskooppimerkille - katso!

Lähde: Women’s Health

Kilpailut

Uusimmat