Kuva: Shutterstock

Yksi kuva kertoo karun totuuden vaatteiden kokolapuista: "Tämä on kammottavaa"

12.03.2019 14:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kokolappua ei todellakaan kannatta kaupassa tuijottaa.

Jokainen vaatteita ostanut on jossain vaiheessa törmännyt tilanteeseen, jossa aiemmin täysin sopiva koko ei yllättäen menekään päälle. Useimmiten tilanne saa ahdistuksen nousemaan, vaikka siihen ei todellisuudessa olisi mitään tarvetta.

On jo pitkään tiedetty, että eri kauppojen kokolappujen välillä on järjettömän suuria eroja. Sama koko saattaa oikeasti olla siis täysin erilainen merkistä ja mallista riippuen.

Hyvä esimerkki tästä on myös kuva, jonka eräs nainen jakoi Twitterissä. Siinä nähdään kuuden eri liikkeen farkut, jotka ovat kaikki kokoa 12 eli Suomen luokituksessa noin kokoa 40.

Jo nopealla vilkaisulla tajuaa, että housujen välillä on järjettömän suuria eroja. Ei siis liene ihme, että sovituskoppi saa monissa aikaan ahdistusta.

Kuvaa onkin kommentoitu ahkerasti Twitterissä.

"Tämä on kammottavaa."

"Tässä lienee syy sille, miksi moni käyttää legginsejä."

"Vaatteiden kokoluokitus on todellakin outo."

"Kiitos tästä. Ajattelin ensin, että minussa on vika, kun mikään ei sovi päälle."

Kuvan pääset katsomaan alta.

Lue myös: Älä pilaa farkkuja pesemällä - katso miten pidät housut hyvänä pitkään

Lue myös: Vältä yleinen farkkumoka - lahkeen pituudella on väliä

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat