Marc Jacobsin himoitut kellot myyntiin Suomeen
Marc Jacobsin kellomallisto tarjoaa eksklusiivisen, jännittävän pääsyn edullisten luksustuotteiden maailmaan. Upeat kellot tulevat myyntiin Suomessa lokakuun aikana.
Marc by Marc Jacobs -kellomallisto koostuu näyttävistä teräskelloista hopean, kullan ja punakullan väreissä sekä sirommista, nahkarannekkeellisista malleista. Brändin logo näkyy kellotauluissa eri tavoin kirjailtuna kristalleja ja yksityiskohtia säästelemättä.








Marc Jacobs syntyi New Yorkissa 9. huhtikuuta 1963
- 1986 Jacobs suunnitteli ensimmäisen oman malliston Marc Jacobs -nimellä
- 1997 Marc Jacobs aloitti Louis Vuittonin taiteellisena johtajana
- 2001 esiteltiin Marc by Marc Jacobs -brändin ensimmäinen mallisto
- 2005 ensimmäinen Marc by Marc Jacobs -kellomallisto esiteltiin yhteistyössä Fossil-ryhmän kanssa
- 2013 Marc Jacobs jätti tehtävänsä Louis Vuittonilla ja ilmoitti keskittyvänsä omiin mallistoihinsa
Kilpailut
Uusimmat
Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Näytä lisää