Miten kauan korkokenkiä kannattaa päivässä pitää? Asiantuntija paljastaa

27.01.2015 12:15 - Reija Saarinen

Korkokenkiä ei kannata pitää liian pitkään yhden päivän aikana, sillä se vaikuttaa ikävästi jalkojen terveyteen.

Korkokengät ovat kauniit ja ihanat, mutta ikävä kyllä niillä on myös ikäviä vaikutuksia jalkoihin. Ne muun muassa voivat aiheuttaa murtumia, kovettumia ja pahimmillaan jopa polvien nivelrikkoa.  Korkokenkien ikävät terveysvaikutukset eivät varmastikaan tule suurena yllätyksenä, mutta miten pitkään korkokenkiä kannattaa sitten päivän aikana pitää? Vastauksen tähän antaa jalkaterapeutti Kelsey Armstrong.

Matala korko (noin neljä senttiä)

"Matalalla korolla varustettuja kenkiä voi hyvin käyttää juhlissa ja ostosreissulla, sillä niissä voi helposti seistä pidempään. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei niitäkään välttämättä kannata pitää neljää tuntia pidempään kerrallaan."

Korkea korko (noin kahdeksan senttiä)

"Todella korkeita kenkiä on syytä välttää, mutta jos sellaisilla mielii kulkea, ei niitä kannata pitää kerrallaan jalassa kuin tunnin verran. Todella hyvin tuetuilla kengillä voi ehkä olla hieman pidempään, mutta se ei välttämättä ole viisasta. "

Jos korkokengät kuitenkin kuuluvat olennaisena osana arkeen, kannattaa jalkojen terveyttä hoitaa. Yksi hyvä keino on pyörittää tennispalloa jalan alla. Tämä edistää liikkuvuutta ja vahvistaa pieniä lihaksia.

Lähde: Women´s Health

Kilpailut

Uusimmat