Kuva: Fotolia

Miksi hiusten värjäämiseen jää koukkuun? Tutkijat selvittivät syyn

30.12.2015 18:15 - Tiina Svensk

Haluaisitko lopettaa hiusten värjäämisen, mutta et pääse tavasta eroon? Värjäämisen lopettaminen on vaikeampaa kuin uskommekaan.

Oletko vaihtanut hiusväriä vuoden aikana ainakin viisi kertaa, eikä loppua värjäyskierteelle näy? Samalla kuitenkin tiedostat varmasti hiusten värjäämisen haittapuolet, mutta et vain osaa päästää tavasta irti. Elite Daily -sivuston julkaiseman uutisen mukaan jatkuvalle hiustenvärjäyskoukulle löytyy looginen selitys.

Tavasta on vaikea päästä eroon

Tutkimusten mukaan hiusten värjäämisestä muodostuu meille tapa, aivan kuten syömisestä, nukkumisesta tai liikunnasta. Kun tapa on muodostettu, ohjaudumme helpommin toistamaan sitä arjessamme. 

Kun toiminnasta muodostuu meille tapa, alamme toistaa sitä jopa tiedostamattamme: esimerkiksi hampaiden pesu aamulla on täysin automatisoitu toimi, jonka tekemistä meidän ei tarvitse erikseen miettiä. Samalla tapaa hiusten värjäämisestä voi tulla täysin tiedostamaton valinta, jota jatkuvasti toistaa.

Kohottaa mielialaa

Nottinghamin Trent yliopiston tutkimuksen mukaan naisten itsetunto kohosi huomattavasti kampaamokäynnin jälkeen: värjätyt hiukset saivat heidät tuntemaan itsensä seksikkäämmiksi ja kauniimmiksi, mikä kohotti oitis mielialaa.

Positiiviset mielleyhtymät ja hyvä olo vahvistavatkin tavan muodostumista. Älä siis ihmettele, jos hiusten värjäämistä on vaikea lopettaa: jos haluat lopettaa värjäämiskierteesi, on aika keskittyä myös tapamuutoksiin.

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat