Etsi
Syksyn muodissa nähdään muun muassa sporttia ja pörröä.
Kun meikinpuhdistus unohtuu, päivän aikana erittynyt tali ja hiki jäävät yöksi muhimaan iholle.
Rihanna rakastaa kauniita asuja.
Hyviä uutisia lompakollesi! Tämän hetken asustetrendi ei onneksi ole tonnin laukku, vaan muutaman euron sukat.
Nilkkurit ja minihame sopivat yhteen.
Millaisia kauneusniksejä sinä kokeilet, kun kukaan ei ole näkemässä?
Muutamilla keinoilla voit pidentää kynsilakkasi kestävyyttä. Kynsilakan kuivumiseen menee esimerkiksi paljon pidempi aika, mitä kuvittelet.
Helpoilla nikseillä saat meikkivoiteen pysymään kasvoillasi koko päivän.
Vuosia muodissa olleet jättilinssit saavat kilpailijan.
Kaupan alan työntekijä oli työskennellyt jo samassa paikassa yhdeksän kuukautta, eikä kukaan ollut huomauttanut ennen viime viikkoa meikistä.