Kuva: AOP

Nahkahousuja ja twerkkausta - katso video Sandhjan kuumista viisuharjoituksista

02.05.2016 15:28 - Iiro Myllymäki

Sandhjan ensimmäinen harjoitus viisulavalla oli naisenergian juhlaa. Sandhja ei kainostele viisulavalla

Sandhjan viisumatka Tukholmaan käynnistyi eilen sunnuntaina, ja jo tänään laulaja pääsi tositoimiin Globen-areenan lavalle. Osa ensimmäisen semifinaalin kilpailijoista pääsi jo ottamaan tuntumaa suureen euroviisulavaan, ja Sandhja vaikutti olevan lavalla kuin kotonaan.

Sing It Away -kappaleen esityksestä ei naisenergiaa puutu. Jo Uuden musiikin kilpailussa mukana ollut Akkabellas-taustalauluryhmä on esityksessä mukana viisihenkisenä ryhmänä. Harjoituksista julkaistun videomateriaalin perusteella luvassa on vähintään yhtä menevä esitys kuin UMK-finaalissa. Intoutuipa Sandhja yhdessä kohtaa jopa twerkkaamaan taustalaulajaansa vasten.

Ihonmyötäinen haalari

Taustalaulajat esiintyvät tyylikkäästi mustissa, ja kaksi heistä luottaa seksikkäiden nahkahousujen voimaan. Sandhja taas on pukeutunut vaaleanharmaaseen haalariin, jonka erikoisuus on sen avoimessa selkämyksessä. Ennen viisumatkaa Sandhja kertoi Voice.fi:lle haluavansa tuoda viisuesiintymisen puvustuksessa esiin suomalaista suunnittelua.

- Tavoittelemme urbaania street-tyyliä joka on samalla naisellista, Sandhja kertoi.

Koska kyseessä olivat vasta ensimmäiset harjoitukset, voi esiintyjien puvustus vielä muuttua. Sandha kilpailee paikasta finaalissa tiistaina 10.5., ja viisuvoittaja kruunataan finaalissa lauantaina 14.5. 

Katso video Sandhjan ensimmäisistä harjoituksista alta:

Lue myös: Euroviisuedustaja Sandhja kisakiireiden keskellä: "Ystävien tuki on nyt elintärkeää"

Kilpailut

Uusimmat