Kuva: Mikko Räsänen

Jannalla on erikoinen keikkailupelko: "Tunne vahvistuu, kun ihmisiä ei näy missään"

06.12.2016 10:15 - Senni Loikala

Uutta musiikkia julkaissut Janna myöntää, että hän pelkää kerrasta toiseen, ettei kukaan tule hänen keikoilleen.

Anna Mä Puhallan -singlen lokakuussa julkaissut Janna, oikealta nimeltään Janna Hurmerinta, 34, on keikkaillut tiuhaan tahtiin viime vuosina. Neljättä studiolevyään työstävä, suomalaisten rakastama artisti paljastaa ymmärrettävän pelkonsa aina ennen keikkapaikalle menemistä.

- Olen puhunut tästä monien muidenkin artistien kanssa; että olenko ihan pimeä, kun ajattelen joskus ennen keikkoja, ettei sinne tule ketään, Janna tuumaa.

Jännitys yleisön saapumisesta paikalle on läsnä useimmiten silloin, jos keikka on jollakin pienellä paikkakunnalla.

- Tunne vahvistuu, kun et näe missään ihmisiä. Tämä on käynyt lukuisia kertoja, että hieman ennen keikkaa ihmiset vaan tulevat jostakin ja sitten paikka onkin täynnä. Silloin on superhyvä fiilis, Janna sanoo.

Jännitys kertoo välittämisestä

Myös itse esiintymisen jännittäminen kuuluu asiaan, laulaja kertoo. Toisina päivinä keikkalavalle astuminen saa sydämen pumppaamaan tuhatta ja sataa, kun taas välillä jännitys ei ole yhtä voimakasta.

- Minusta jännitys on vain hyvä asia. Olisin huolissani, jos en jännittäisi. Jännitys tulee siitä, että haluan antaa yleisölle parhaan mahdollisen keikkakokemuksen ja siitä, että välitän työstäni.

- Jännitys ei niinkään liity siihen, olenko menossa isoille festivaaleille via pienelle klubikeikalle; se riippuu ihan päivästä ja omasta fiiliksestä.

Lue myös: Janna paljastaa, millainen vaateongelma rienaa esiintyviä taiteilijoita

Kilpailut

Uusimmat