Kuva: Senja Rapila

Suomalaisräppäri levy-yhtiönsä jättämisestä: "Langat ovat nyt omissa käsissäni"

29.11.2016 13:15 - Senni Loikala

Tuomas Kauhanen sai lisää vapautta siirryttyään suuresta levy-yhtiöstä pitkäaikaisen ystävänsä talliin. Pelkästään bileräpin tekeminen ei tyydytä räppärin luomisvimmaa.

Räppäri Tuomas Kauhanen, 31, tunnetaan erityisesti Pummilla Tallinnaan -hitistään sekä Enkeli-biisistään, joka valittiin Suomen Viralliseksi Kesähitiksi vuonna 2013. Kaksi soololevyä julkaissut Kauhanen teki viime keväänä MM-jääkiekkolähetysten virallisen kisatunnarin, Paita kattoon -kappaleen.

Kauhasen uralla tapahtui suuria muutoksia noin vuosi sitten. Hän jätti levy-yhtiönsä Warner Musicin ja siirtyi pitkäaikaisen tuottajansa MGI:n M-Eazy Musicin talliin. Räppäri kertoo Voice.fi-sivustolle Naughty BRGR -ravintolan 1-vuotissyntymäpäivillä, että suuresta levy-yhtiöstä lähteminen toi lisää vapautta.

- Jos minä uskoin johonkin biisiin, jonka levy-yhtiö ampui alas, niin totta kai se turhautti. Nyt kukaan ei ole sanomassa, onko jokin biisi "riittävän" hyvä. Toki uusien kappaleiden kuuntelemisessa ja kommentoimisessa on vieläkin mukana muita ihmisiä, mutta koen, että langat ovat enemmän omissa käsissäni kuin ennen, Kauhanen pohtii.

- Viimeinen sana on meillä ja vapautta on tullut erittäin paljon lisää, hän summaa.

Lyriikoita rakkauden pimeästä puolesta

Vaikka suuri yleisö tuntee Kauhasen juuri bileräpistä, tahtoo hän tehdä musiikkia myös vakavammista aiheista. Uutta musiikkiakin julkaistaan pian.

- Nyt kun olen tehnyt jo Enkeli-kappaleen, olen käynyt läpi ”pinkit lasit silmillä” -osaston, niin minua kiinnostaa mennä tummempiin vesiin.

- Olen kirjoittanut koko vuoden rakkauden pimeästä puolesta; menettämisen pelosta, luopumisesta ja kaikista rakkauden dilemmoista. 

Lisäksi Kauhanen kuuluu Näkökulma-yhtyeeseen, joka teki vastikään paluun vuosia kestäneeltä tauolta julkaisemalla Kausi-kappaleen. 

Jos laitteellesi on asennettu Spotify, pystyt kuuntelemaan Nökökulman uuden Kausi-kappaleen alta.

Voit katsoa Enkeli-kappaleen musiikkivideon alta.

Lue myös: Tuomas Kauhanen jännittää faniensa mielipiteitä

Lue myös: Räppärit tekivät rasismia vastustavan kappaleen - mukana muun muassa VilleGalle ja Paleface

Lue myös: Ikimuistoisia keikkoja ja viisikkohenkeä - Tuomas Kauhanen nauttii keikkailusta

Kilpailut

Uusimmat