Kuva: AOP

Jonna Tervomaa: "Ihminen on lopulta yksin, vaikka läheisiä olisi ihan vieressä"

07.04.2017 07:44 - Anna Hopi

Laulaja Jonna Tervomaa kirjoitti omakohtaisen kappaleen toisen ihmisen kaipaamisesta.

Jonna Tervomaa on palannut uudella singlellä, joka kantaa nimeä Oo mun kaa. Laulaja julkaisee alkusyksystä levyn, jonka on säveltänyt ja sanoittanut kokonaan itse. Oo mun kaa -kappale syntyi yhteistyössä yhdysvaltalaisen Ken Stringfellow’n (muun muassa The Posies, R.E.M.) kanssa. Stringfellow tuottaa Tervomaan koko tulevan levyn.

- Oo mun kaa on laulu voimista, joita yksittäiset ihmiset voivat olemassaolollaan antaa toisilleen. OMK! Tää on laulu ihmeellisistä, rohkeista ihmisistä, jotka ovat minua inspiroineet. Aloin miettimään sitä, miten pirstaloitunutta ihmisten yhteisöllisyys helposti on ja miten yksin ihmiset monesti ovat, vaikka läheisiäkin olisi ihan siinä vieressä, artisti kertaa.

(kuva: AOP)

- Tämä on varsin omakohtainen laulu muun muassa siitä, kun kaipaa toisen ihmisen läsnäoloa ja välillä koko omaa sukupolveaan maailmassa. Niitä, jotka ymmärtävät. Halusta jakaa jotain yhteenkuuluvuuden ja jatkuvuuden tunnetta, ylpeyttä omasta kulttuurista ja omista arvoista ja huolta niiden säilymisestä. Laulu ikuisesta vimmasta viedä niistä palasia eteenpäin. Mitä sieltä ottaa ja mitä jättää.

Kuuntele kappale alta.

Lue myös: Riisuttu: Jonna Tervomaa kokee ihmisvihaa ilkeyden takia

Kilpailut

Uusimmat