Kuva: Senja Rapila

Antti Holma sosiaalisesta ahdistuksestaan: "Minua oksetti pelkästä jännityksestä"

19.06.2017 10:00 - Anna Hopi

Holma on arkaillut Lontoossa asuessaan uusien ihmisten tapaamista.

Näyttelijä Antti Holma on kertonut aikaisemmin haastatteluissa ujoudestaan ja arkuudestaan sosiaalisissa tilanteissa. Hän sanoo, että vaikka Lontooseen muutto toi monia uusia ulottuvuuksia hänen elämäänsä, niin tietyt luonteenpiirteet eivät kuitenkaan ole muuttuneet.

Edelleen Holmaa jännittää tavata uusia ihmisiä.

- Suomessa on eri asia, kun minut tunnetaan. Työhön liittyvissä tilanteissa en jännitä niin paljon. Kävin Lontoossa liikunnanohjaajan sertifikaatin antavan kurssin, jossa opiskelimme kuusi viikkoa. Jännintä siellä oli se ihmisten tapaaminen. Minulla oli kynät penaalissa ja vihkot mukana. Olin niin järkyttynyt ja jännittynyt, että olin paikalla kolme varttia ennen koulun alkua. Kiersin vain taloa ja minua yrjötti, koska jännitti niin paljon. Olen edelleen todella arka sosiaalisesti, kun ei ole mitään roolia, jota vetää, hän avautuu.

- Minulle käy aina niin, että jos olen epävarma, näytän vihaiselta. Pari luokkakavereinani olevista mimmeistä oli miettinyt, että onpa siinä vihaisen näköinen kaveri.

(kuva: Senja Rapila)

"Deittirintamalla kaikki hyvin"

Deittailuasiansa Holma haluaa pitää yksityisinä. Hän on iloinen, että voi elää vapaampaa elämää Lontoossa, jossa häntä ei tunnisteta.

- Minulla on se yksityiselämäkin, ja haluan pitää sen yksityisenä. Suomessa minulla ei sitä samalla tavalla ollut. Siellä oli myös niin kova kiire koko ajan, ettei paljon ehtinyt deittailla. Sanotaanko niin, että kaikki on nyt hyvin sillä rintamalla, hän virnistää.

Lue myös: Antti Holma tekee Cheek-elokuvassa tuplaroolin

Kilpailut

Uusimmat