Kuva: AOP
Suvi Teräsniska kesäkeikoista: "Piti miettiä, jaksavatko lapset mukana"
Laulaja Suvi Teräsniskan mukana keikoilla kulkee hänen koko perheensa.
Suvi Teräsniska iloitsee tänä kesänä siitä, että pääsee jälleen keikkailun pariin. IskelmäKesä -tapahtumassa Riihimäellä hän sanoi juontaja Hannu Aholaidalle, ettei ole miettinyt hetkeäkään kotiin jäämistä.
- Toki piti miettiä se, että jaksavatko nämä lapset matkustaa mukana keikoilla, mutta molemmat tuntuvat pitävän reissaamisesta, laulaja kertoi.
- Esikoispoikamme on mummolassa viikon hoidossa. Se on luksusta meille molemmile. Hän saa siellä jakamattoman huomion ja hoitaa omia puuhiaan. Minulla on vain yksi lapsi mukana keikalla.
Kuuntele alta Teräsniskan uusin levy.
Laulaja Suvi Teräsniska laittoi bändinsä kokoonpanon uusiksi. Lue täältä koko juttu.
Kilpailut
Uusimmat
Täit ovat syksyisin tavallinen riesa - asiantuntija kertoo, miten välttää tartunta
Wolt käynnistää muutosneuvottelut
Auto törmäsi pyöräilevään lapseen ja poistui paikalta Joensuussa
Pörssisähkön hinta nousee tänään kymmeniin sentteihin kilowattitunnilta
Viruksia levittävät hyttyset yleistyvät myös Euroopassa - syynä ilmastonmuutos
Näytä lisää