Kuva: YouTube

Kesha julkaisi ensimmäisen kappaleen hyväksikäyttökohun jälkeen - kuuntele Praying

06.07.2017 16:45 - Senja Rapila

Sanoitusten perusteella laulajatar on kirjoittanut tuoreimman kappaleensa Dr. Lukelle, jota hän syytti seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Huhtikuun lopussa uutisoimme, että Keshan seksuaalisesta hyväksikäytöstä syyttämä tuottaja Dr. Luke olisi saanut potkut Sony-levy-yhtiöstä. Mylläkkä alkoi vuonna 2014, kun Kesha syytti tuottajaansa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kaikkien näiden vuosien aikana Kesha on halunnut purkaa sopimuksensa levy-yhtiönsä Kemosaben ja tuottajansa Dr. Luken kanssa.

Nyt Kesha on julkaissut vihdoin uutta musiikkia ensimmäistä kertaa sitten oikeustaistelun, joka on osa hänen tulevaa Rainbow-albumiaan. Tuore kappale kantaa nimeä Praying.

Kertooko kappale vuosien mittaisesta oikeustaistelusta Dr. Luken kanssa? Voit lukea vapaasti suomennetun kohdan kappaleesta alapuolelta:

"Kaiken tekemäsi jälkeen voin kiittää sinua siitä, kuinka vahvaksi olet tehnyt minut / toit liekit ja laitoit minut kävelemään helvetin läpi / minun piti oppia puolustamaan itseäni", Kesha laulaa tuoreella kappaleellaan.

Voit kuunnella kappaleen alapuolelta.

Lue myös: Kesha yritti halata idoliaan punaisella matolla - katso äärimmäisen kiusallinen tilanne

Lue myös: Syömishäiriöistään parantunut Kesha: "Meinasin kuolla"

Lue myös: Kesha julkaisi rohkean kuvan Instagram-tilillään - poseeraa yläosattomissa

Kilpailut

Uusimmat