Kuva: AOP

Kiina kieltää Justin Bieberiä saapumasta esiintymään - syynä "huono käytös"

21.07.2017 14:00 - Iiro Myllymäki

Pekingin viranomaiset ovat perustelleet päätöstään Bieberin käytöksellä henkilökohtaisessa elämässään ja esiintymistensä yhteydessä.

Monessa kohussa uransa aikana ollut laulaja Justin Bieber, 23, on parhaillaan mittavalla Purpose World Tour -maailmankiertueella. Nyt on käynyt ilmi, että miestä on kielletty saapumasta Kiinaan esiintymään. Pekingin kulttuurivirasto on selventänyt, miksi kielto on voimassa. Asiasta kertovassa tiedotteessa päätöstä perustellaan seuraavalla tavalla:

”Justin Bieber on lahjakas laulaja, mutta hän on myös kiistanalainen ulkomainen esiintyjä. Hän on osoittanut monesti huonoa käytöstä hänen sosiaalisessa elämässään mutta myös edellisessä esiintymisessään Kiinassa.”

Tiedotteessa ei tarkemmin määritelty, mihin käytökseen siinä viitataan. Edellisen kerran mies esiintyi Kiinassa vuonna 2013. Tuolloin mies herätti kohua, kun hänestä levisi netissä kuva, jossa turvamiehet kantoivat häntä olallaan Kiinan muurilla. Viime aikoina miehen liikennekäyttäytyminen on herättänyt huomiota. Bieber sai vähän aikaa sitten sakot puhelimen käytöstä ajaessaan.

Vaikka mies ei pääse esiintymään Kiinassa, hän kiertää syksyllä Aasiassa muun muassa Filippiineillä, Singaporessa ja Indonesiassa. Tämän lisäksi Bieber esiintyy Kiinan erityishallintoalueella Hongkongissa. 

Lue myös: Paidaton Justin Bieber esitteli voimiaan - fanit innostuivat

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat