Kuva: Mikko Räsänen

E-Type ylistää suomalaisfaneja: "Voisin asua täällä!"

26.08.2017 09:30 - Anna Hopi

Laulajalla on lähipiirissään paljon suomalaisia ystäviä.

Ysäritähti E-Type, 51, muistetaan monista hiteistään, joihin lukeutuvat kappaleet Angels Crying, Life ja Here I Go Again. Biisit ovat edelleen kovaa valuuttaa esimerkiksi Suvilahdessa meneillään olevassa We Love The 90's -tapahtumassa.

Keikkansa jälkeen hymyilevä tähti kehuu vuolaasti suomalaisia fanejaan.

- En osaa puhua suomea, enkä ole kovin hyvä englannin kielessä. Äidinkieleni on ruotsi, ja fanit eivät puhu sitä kieltä. Vaikka emme puhu samaa kieltä, meillä on silti yhteys suomalaisten fanien kanssa. Juttelemme samoista asioista, halailemme ja meillä on hauskaa, hän sanoo.

- Voisin asua Suomessa, koska minulla on monia suomalaisia ystäviä. Rakastan suomalaisia ja koen olevani kotonani täällä. Minulla on kaksi suomalaista venettä.

"Kirjoitan itse kaikki biisini"

E-Typen tavaramerkki on pitkät, kiharat hiukset. Fanit haluavat usein halailla idoliaan ja koskea pitkään hiuspehkoon.

- Olen iloinen, että tässäkin iässä minulla on vielä hiuksia jäljellä. Fanit eivät ole vieneet kaikkea! Hän vitsailee.

- Olen iloinen siitä, ettei ole tarvinnut ottaa hiustenpidennyksiä. Ydin ei kuitenkaan ole hiuksissa, vaan siinä, että kirjoitan itse kaikki biisini. Jos katsot jokaista biisiäni, niin ne ovat tekstittämiäni. Kukaan muu ei kirjoittanut Angels Crying -kappaletta kuin minä, E-Type sanoo ja katsoo järkähtämättömästi silmiin.

51-vuotias artisti kertoo edelleen keikkailevansa joka viikonloppu ja bilettävänsä omien kappaleidensa tahtiin.

- Olen onnellinen, että voin edelleen tehdä töitä tässä ammatissa. On mennyt paljon vuosia, tämä on aika outoakin jo. Joskushan tämän kaiken täytyy loppua, hän toteaa.

(kuva: Mikko Räsänen)

"En vedä koskaan playbackina"

Osa ysäriartisteista vetää keikkojaan playback -nauhalta. E-Type ei koskaan suostuisi moiseen. Hän sanoo kuitenkin, ettei niitä artisteja tulisi katsoa alaspäin, jotka laulavat mieluummin playback -nauhalta kuin livenä.

- Heillä ei välttämättä ole varaa hankkia bändiä, se on kallista. Pitäisi arvostaa sitä, että nämä tyypit tulevat esiintymään kappaleidensa kanssa, mies toteaa.

- Sopimuksissani lukee, etten tule esiintymään ilman bändiäni. Mutta sitten joudun kustantamaan kymmenen hotellihuonetta, kymmenen istumapaikkaa lentokoneessa, kymmenen palkkaa, kymmenet ateriat...Se on kallista! Hän luettelee, ja virnistää.

- Kun minua pyydetään keikoille ilman bändiäni, en lähde. Bändi on kotini. Voimme muuttaa hetkessä biisivalintoja ja tehdä kaiken eri tavoin kuin alun perin suunnittelimme. Jos ihmiset haluavat jotain tiettyä biisiä, voimme todella soittaa sen. Jos soitamme playbackina, emme voi soittaa yleisötoiveita, vaan keikka menee eteenpäin pysäyttämättömänä kuin juna.

E-Type myöntää, että livekeikoissa on omat haasteensa. Joskus ääni ei kulje.

- Tänään lauloin hyvin, ja ääni kulki loistavasti. Aina se ei kuitenkaan mene niin. Eilen lauloin ihan eri tavalla. Tätä se vain on, se pitää hyväksyä, hän sanoo.

Lue myös: E-Type -tähti oli joutua vankilaan levynkantensa takia: "He pitivät minua hulluna"

Lue myös: E-Type juotti suomalaisille faneilleen vodkaa - katso kuvat

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat