Kuva: Senja Rapila

Anssi Kela on tauon tarpeessa: "Askel on viime aikoina painanut"

11.09.2017 11:16 - Anna Hopi

Kela kertoo painaneensa kuluneen kesän täysillä keikoilla.

Laulaja Anssi Kela siirtyy kiireisen keikkakesän jälkeen ansaitulle keikkatauolle ja alkaa työstää tulevaa levyään. Ensimmäinen single on tähden mukaan hyvässä vauhdissa. Hän kirjoitti kuulumisiaan Facebookissa.

"Kuutisen vuotta jatkunut lähes tauoton kiertäminen laitettiin lauantaina pakettiin Lahden Möysällä. Ilta oli valtavan hieno, ja pitkä rupeama päättyi komeaan duurisointuun.

Kun laskeuduin lavalta läpimärkänä hiestä, niin tuntui vähän oudolta: enkö pääse tekemään tätä vähään aikaan? Keikkailu on suuri iloni, mutta samalla on myönnettävä, että viime aikoina askel on toisinaan hieman painanut. Tunnen tarvitsevani pienen paussin," laulaja tilittää päivityksessään.

"Vakaana aikomuksena olisi käyttää tämä tauko uuden musiikin tekemiseen ja äänittämiseen. Toivottavasti kyyhky palaa pian oliivipuun lehvä nokassaan, ja pääsen esittelemään teille uusia kappaleita — ehkä jopa kokonaisen levyn. Ensimmäisen singlen työstäminen on joka tapauksessa jo melko pitkällä, joten toivon pääseväni piakkoin kertomaan uutisia uudesta musiikista."

Laulaja kertoo suunnittelevansa palata keikoille takaisin ensi kesänä. Kela -fanien iloksi tulossa on muutamia esiintymisiä loppuvuodesta. Katso keikat täältä.

Lue myös: Anssi Kela versioi Kikan pikkutuhman kappaleen - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat