Kuva: Mikko Räsänen

Maija Vilkkumaa paljastaa 5 parasta suomirock-biisiä

15.10.2017 19:15 - Iiro Myllymäki

Top 5:stä löytyy muun muassa Eppu Normaalia ja Dingoa.

Monet mieltävät Maija Vilkkumaan nimenomaan suomirock-genreä edustavana artistina. Vilkkumaa itse ei halua asettaa itseään mihinkään tiukkoihin genreraameihin, ja esimerkiksi hänen juuri julkaistulla Joku muu, mikä -EP:llään kuullaan sekä bändisoitantaa että kokonaan elektronisesti ohjelmoituja kappaleita. Naisen edellinen pitkäsoitto, vuonna 2015 julkaistu Aja!, vei naisen musiikillisen ilmaisun hyvin elektroniseen laitaan Sannin tuottajana tunnetun Hank Solon avustuksella.

Vilkkumaa kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että suomirock on aina pysynyt hänelle hyvin tärkeänä genrenä. Hänet nähdään esiintymässä marraskuun 9. päivä ensimmäistä kertaa järjestettävässä Eläköön SuomiRock! -gaalassa, jossa kotimaisen rockin tekijöille jaetaan tunnustusta. Lisätietoja gaalasta pääset lukemaan tästä jutusta.

- On tosi kivaa, että on tullut SuomiRock-radiokanava, ja on kiva päästä gaalailemaan. Minulla on vieläpä synttärit sinä samana päivänä, Vilkkumaa kertoo Voice.fi:lle.

Pyysimme Maija Vilkkumaata nimeämään viisi hänen mielestään parasta suomirock-kappaletta. Nainen sukelsi listauksessaan teinivuosiensa tärkeimpiin kappaleisiin ja koosti parhaista parhaat seuraavanlaiseen top 5 -listaan tiiviiden perusteluiden kera:

1. Dingo – Levoton Tuhkimo

- Tämä oli ensimmäinen suomirock-kappale, jonka kuulin radiosta. Ihastuin siihen heti.

2. Pelle Miljoona – Moottoritie on kuuma

- Tässä biisissä soi sellainen kaiho ja rock’n’roll, jotka värittivät elämääni koko teini-iän.

3. Miljoonasade – Miljoonasade

- Tämä on hyvin eeppinen tarina nuoresta tytöstä. Tiedän, että kappale on vaikuttanut suoraan minun lisäkseni myös Samuli Putroon. Heikki Salo on todella nerokas tekstittäjä.

4. Sielun veljet – Totuus vai tequila

- Tämä on todella hypnoottinen kappale, joka perustuu enemmän fiilikseen kuin tekstiin. Tekstikin on nerokas, mutta se ei ole mikään tarinateksti. Enemmänkin tämä on hypnoottisen tilanteen ja hikisen tunnelman kuvaus.

5. Eppu Normaali – Elämän tarkoitus

- Tässä on todella kaunis krapulan kuvaus ja sitä kautta myös elämän kuvaus.

Eläköön SuomiRock! -gaala

9.marraskuuta klo 20.30

Tavastia, Urho Kekkosenkatu 4-6, Helsinki

Tapahtuman Facebook-sivuille pääset tästä

Lue myös: Maija Vilkkumaa yllättyi uuden biisinsä rajuudesta - "Ajattelin, että eihän tätä voi julkaista"

Lue myös: Maija Vilkkumaa muusikkomiehestään: "Kyllä yhteistä aikaa aina löytyy"

Voice.fi ja Suomirock kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat