Kuva: Mikko Räsänen

Laura Voutilainen on fanittanut koko elämänsä Michael Jacksonia: "Halusin samanlaiseksi esiintyjäksi kuin hän"

27.11.2017 13:45 - Anna Hopi

Laulaja sanoo fanittavansa harvoja artisteja.

Laulaja Laura Voutilainen kertoo tällä viikolla Iskelmän iltapäivän Tärkeimmät -ohjelmasarjassa kappaleista, jotka ovat hänelle merkityksellisiä. Hänellä on omien sanojensa mukaan erityinen suhde poptähti Michael Jacksonin musiikkiin. 

- Lapsuudenkotonamme soitettiin paljon ulkomaista musiikkia. Kuulin paljon Elvis Presley ja The Beatles -pohjaista musiikkia, hän muistelee juontaja Satu Kotoselle.

- Monelle muusikolle Jimi Hendrix on ollut käänteentekevä tyyppi, että kun on kuullut hänen musisointiaan, moni on tajunnut elämänsä suunnan. Minulle tällainen tyyppi on ollut Michael Jackson. Olinkohan 11- vai 12-vuotias, kun Jacksonin Bad-albumi tuli. Olin siinä iässä, että tarvitsin jonkinlaisen henkisen johtajan itselleni. Minulle se oli tämä levy. Kulutin levyn loppuun ja katsoin kaikki musiikkivideot, opettelin koreografiat VHS:ltä kelaten.

(kuva: Mikko Räsänen)

- Silloin minulla oli sisäinen tieto, että haluan esiintyjäksi. Vaikka samanlaiseksi kuin Michael Jackson - vaikka eri sukupuolta olenkin ja olen väärän värinen. Niin minusta tuli. Muistan kirjoittaneeni päiväkirjaan, että en ole vieläkään tähti, vaikka olen jo 12-vuotias. Michael Jackson oli jo kuusivuotiaana tähti. Mietin silloin, että eihän minusta voi mitään tulla. Vasta 17-vuotiaana pääsin levyttämään.

Michael Jacksonin elämään liittyvät kohut eivät ole himmentäneet Voutilaisen fanitusta.

- Olen harvan artistin fani. Toinen sellainen on Michael Monroe. Kun tapaan Michael Monroen, minusta tulee pikkuinen teinifani. Sama koskee tietysti Michael Jacksonia. Hän ei ole minulle tietenkään paha, vaan kaikkeen löytyy selitys. Minun mielestäni hän on joutunut ristiinnaulituksi ja lahjakkuutensa vuoksi väärinkohdelluksi. Koen, että hän on hirveän kiltti ja lapsen tasolle jäänyt ihminen. Olen kaikessa hänen puolellaan.

Laura Voutilainen nimeää suosikkikappaleekseen Jacksonilta Bad-biisin.

Lue myös: HS: Michael Jacksonin veljentytär rakastui suomalaismieheen - haluaa kasvattaa lapsensa Suomessa

Kilpailut

Uusimmat