Kuva: Senja Rapila

Mikko Kuustonen poikkeukselliselle kiertueelle: "Jokainen ilta rakentuu ainutlaatuiseksi"

08.12.2017 09:00 - Henna Koste

Seitsemän iltaa -kiertueella kuullaan uutta musiikkia ja rakastetuimpia hittejä.

Laulaja Mikko Kuustonen intoutui loppuunmyytyjen konserttien ja uuden albumin myötä lähtemään bändinsä kanssa kiertueelle tulevana keväänä. Seitsemän iltaa -kiertueella kuullaan niin uutta musiikkia kuin tutuimpia hittejäkin tuorein sovituksin.

Haluamme tuoda konserttisaleihin saman läsnäolo, joka toteutuu treenikämppien tai olohuoneiden soittoringissä. Kyse on kommunikaatiosta ja intensiteetistä. Parhaat konserttikokemukset syntyvät puhuttelevuudesta ja yllätyksellisyydestä. On taatusti sekä kuulijoiden että taiteilijoiden etu, jos jokainen ilta rakentuu ainutlaatuiseksi. Tämä toteutuu rakentamalla sovitukset ja lavakattaus eläväksi, loppu on kuuntelua ja heittäytymistä”,  Kuustonen kuvailee tiedotteessa.

Seitsemän iltaa -konserttisarja on Kuustosen ainoa kiertue ensi vuodelle.

"Bändissämme on poikkeuksellisen laaja instrumenttivalikoima. Mukana on peruskuvion ohella mm. pedal-steel, viulu ja kontrabasso. Tämän myötä tulemme tekemään paljon variaatioita akustisten ja sähköisten sovitusten välillä”, artisti kertoo.

Kuustosen lisäksi kiertueella kuullaan Riku Karvosta (kitara), Pauli Halmetta (kitara), Juha Kuoppalaa (koskettimet), Jaakko Kämäräistä (basso), Mikko Kaakkuriniemeä (rummut) ja Mirkka Paajasta (taustalaulu).

Kiertueen liput tulevat myyntiin 13. joulukuuta.

Mikko Kuustonen kevään 2018 Seitsemän iltaa –kiertue 

7.3. Järvenpää, Järvenpäätalo  

9.3. Turku, Logomo

10.3. Hämeenlinna, Verkatehdas

14.3. Lahti, Sibeliustalo

17.3. Lappeenranta, Lappeenrantasali

16.3. Helsinki, Finlandia-talo

26.3. Tampere, Tampere-talo

Lippuja keikoille myyvät Lippupiste ja Ticketmaster.

Lue myös: Mikko Kuustoselta uusi sinkku - kuuntele Karhupuisto

Kilpailut

Uusimmat