Kuva: Mikko Räsänen

Fanit piikittelevät Aikakonetta hitin sanoitusten yksityiskohdasta - "Siinä kävi tietokoneselkkaus"

22.03.2018 19:15 - Iiro Myllymäki

Monet ovat kuulleet Odota-kappaleen kertosäkeen sanat väärin.

Odota on kiistämättä Aikakone-yhtyeen suurin hitti. Legendaarinen ysäribiisi nostattaa edelleen Aikakoneen keikoilla tunnelman kattoon. Yhtyeen solisti Sani, 46, kertoo Iskelmän Satu Kotosen Tärkeimmät-sarjan haastattelussa kappaleen taustoista. Käy ilmi, että monet yhtyeen fanit ovat kuulleet kappaleen sanat väärin kertosäkeessä. ”Miksi karkuun juoksit niin varoen” on kääntynyt monen korvissa muotoon ”miksi karhuun juoksit niin varoen”.

- Siellä on käynyt sellainen tietokoneselkkaus, että se kuulostaa ihan selkeästi siltä kuin siinä olisi h-kirjain. Se kuulostaa siltä minunkin mielestäni. Sehän siinä ärsyttääkin, Sani kertoo.

Sanin mukaan yhtye tiesi, että Odota-kappaleessa on suuri hittipotentiaali. Tämän takia kappaleen kirjoitukseen nähtiin erityisen paljon vaivaa ja levy-yhtiöstäkin annettiin erityistä tukea.

- Olemme aina tehneet kappaleemme niin, että kukaan levy-yhtiöstä ei ole sorkkinut niihin. Mutta sen muistan, että pallottelimme Asko Kallosen kanssa Odota-kappaleen sanoja muutamaan otteeseen. Hänkin uskoi, että tämä on niin tarttuva biisi, että tämä täytyy tehdä kunnolla.

Kuuntele alta Odota-kappale ja kiinnitä erityisesti huomiota kertosäkeen sanoituksiin.

Iskelmän iltapäivissä kuullaan Tärkeimmät -ohjelmasarjaa joka arkipäivä klo 15.30. Juontajana Satu Kotonen, ja tällä viikolla vieraana on Sani.

Seuraa Iskelmän Iltapäivää Facebookissa tästä linkistä.

Lue myös: Pate Mustajärvi ensikohtaamisestaan suomirock-legendan kanssa - "Mietittiin että v*ttuileeko se"

Voice.fi ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat