Kuva: Mikko Räsänen

Muistatko vielä? Janna aloitti englanninkielisellä musiikilla, kertoo nyt miksi vaihtoi suomeen

27.03.2018 22:45 - Iiro Myllymäki

Jannan kolmas englanninkielinen levy oli jo melkein valmiina, kun hän päätti vaihtaa suomen kieleen.

Muusikko Janna Hurmerinta nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2013 Sä et ole hullu -kappaleellaan. Kappale oli naisen ensimmäinen suomenkielinen julkaisu ja nousi nopeasti isoksi hitiksi. Tätä ennen Janna oli julkaissut kaksi englanninkielistä levyä, jotka eivät saavuttaneet merkittävää menestystä valtavirrassa. Vuosina 2007 ja 2008 julkaistut albumit olivat enemmän souliin kuin poppiin kallellaan.

Janna kertoo Leo Stillmanin luotsaamassa Biisintekijän päiväkirja -podcastissa, että englanninkielisen materiaalinsa myötä hän allekirjoitti sopimuksen EMI-levy-yhtiön kanssa vuonna 2012. Tarkoitus oli tehdä vielä ainakin yksi levy englanniksi, mutta sitten Janna muutti mielensä. Tuossa vaiheessa kolmas englanninkielinen levy oli jo melkein valmis.

- Siinä ei ollut mitään levy-yhtiön painostusta, että minun pitäisi vaihtaa kieltä. Minulle vain tuli vahva fiilis, että nyt on oikea aika ja haluan tehdä suomenkielistä musaa. Siitä lähtien kun olin aloittanut biisien tekemisen, olin kirjoittanut sekä suomeksi että englanniksi biisejä. Suomenkielisistä biiseistä tuli parempia kuin englanninkielisistä, ja oma soundini ja tyylini löytyivät suomenkielisen musiikin kautta, Janna kertoo.

Janna kokee, että hän haluaa muusikkona kirjoittaa etenkin syvällisistä aiheista. Tämä tuli hyvin ilmi läpimurtohitiksi nousseessa Sä et ole hullu -kappaleessa. Janna koki, että kappaleessa kuvatuista epätoivon ja pettymyksen tunteista ei ollut tehty tarpeeksi kappaleita.

- Huomasi, että se tuli tosi tarpeeseen se biisi. Se on tosi tärkeä ja iso biisi, sillä se soi edelleen. Siitä on tullut klassikko jo nyt, ja olen siitä tosi kiitollinen, Janna kertoo.

Jannan englanninkielisiä albumeja ei ole Spotifyssa kuunneltavina. Alta voit katsoa Jannan toiselta albumilta löytyvän Top of the Stairs -musiikkivideon.

Biisintekijän päiväkirja -podcastissa Janna muun muassa kertoo tarkemmin, miten Sä et ole hullu -kappale syntyi. Voit kuunnella koko haastattelun tästä linkistä.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.

Lue myös: Janna Hurmerinta: Vaikeiden asioiden käsittelemistä ei voi paeta

Kilpailut

Uusimmat