Kuva: Andres Putting

Montenegrosta kajahtaa mahtipontinen Balkan-balladi - vedonlyöjät yksimielisiä kohtalosta

10.05.2018 20:15 - Iiro Myllymäki

Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki esittelee ja arvioi kaikki vuoden 2018 euroviisukappaleet.

Montenegroa edustaa Euroviisuissa tänä vuonna Vanja Radovanovic kappaleella Inje. Vanjalla on jo 14 vuoden kokemus musiikkialalta. Mies nousi yleisön tietoisuuteen vuonna 2004 Budva Music Festivalilla, jossa hän voitti parhaan tulokkaan palkinnon.

Miehen vuonna 2007 julkaistu debyyttialbumi nousi yhdeksi maan myydyimmistä. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin mies julkaisi toisen sooloalbuminsa. Vuosien varrella hän on konsertoinut ahkerasti ja kirjoittanut kappaleita myös muille.

Vedonlyöjät eivät usko Montenegron menestymismahdollisuuksiin. Toisen semifinaalin vedonlyöntitilastoissa maa on toisiksi alimpana. Alemmas jää ainoastaan San Marino.

Arvio:

Kyllähän Euroviisuissa yksi mahtipontinen Balkan-balladi pitää aina olla. Ja vessataukobiisi. Nämä tarkoitukset Inje täyttää, mutta siihen se sitten jääkin. En yhtään ihmettele, että vedonlyöjät ovat varmoja tämän putoamisesta.

Muutaman kuuntelukerrankin jälkeen on vielä hyvin hankala muistaa kappaleen melodioita tai ylipäätään koko kappaletta. Esityskään ei pelasta kappaletta unohdukselta, sillä se se vasta unohdettava onkin. Vanja laulaa neljän taustalaulajan ympäröimänä, ja välillä esiintyjät vaihtavat paikkoja koreografioidusti. Esitys voisi hyvin olla 20 vuoden takaa.

Kappaleen hyvistä puolista on todettava sen verran, että onhan biisi komeasti soitettu ja tuotettu, ja laulajallakin on ääni kohdillaan. Ne eivät kuitenkaan riitä tekemään tästä vielä millään muotoa mielenkiintoista kappaletta.

Montenegro saa valitettavasti minulta kunniamaininnan "vuoden unohdettavin viisu". Jos muistan tämän kappaleen vielä kuukauden päästä, olen yllättynyt.

Voit lukea aiemmin julkaistut euroviisuesittelyt tästä linkistä.

Lue myös: Ruotsin viisutiimillä pahoja vaikeuksia - harjoituksissa tapahtui pahin mahdollinen

Lähde: Eurovision Song Contest Official Programme -kirja

Kilpailut

Uusimmat