Kuva: Senja Rapila

Olli Lindholm Yön uudesta levystä: "Olemme menneet jopa Motörhead-suuntaan"

06.09.2018 19:45 - Henna Koste - Luettu 9 897 kertaa

Yön nokkamies Olli Lindholm kuvailee 22. studioalbumia raikkaaksi kokonaisuudeksi.

Yö-yhtye julkaisee huomenna perjantaina 7. syyskuuta 22. studioalbuminsa, joka kantaa nimeä Mitä jos mä rakastan. Laulaja Olli Lindholm iloitsee sitä, että albumi kuulostaa raikkaalta. Levy on tehty yhdessä kovien konkareiden, kuten Rauli Eskolinin ja Jimmy Westerlundin kanssa.

- Monessa kappaleessa on todella säröinen basso, sellaista ei ole ollut. Olemme menneet jopa sinne Motörhead-suuntaan. Jos soittaja on tarpeeksi hyvä, se ei tule koskaan liian lujaa, vaikka se on vähän särkeväkin, Lindholm kuvailee.

Laulaja sanoo, että mukana on paljon rohkeita ratkaisuja. Kappaleissa on muun muassa sellolla soitettuja osioita. Lindholm kertoo, että kappaleiden tekijöille teroitettiin, ettei mukaan tulisi "Yö-maneereja". 

- Halusimme, että lähdetään siltä pohjalta, ettei ole sitä kipua ja tuskaa koko ajan, sitten se menee tekokivuksi ja tekotuskaksi, hän huomauttaa. 

Levy ilmestyy sekä fyysisessä että digitaalisessa muodossa. 

- Sanoin edellisen levyn kohdalla, ettemme tee enää fyysistä levyä ja usko oli vankka, että näin olisi. Levy-yhtiö halusi tehdä sellaisen - he uskoivat, että se myy. Fyysisen levyn yhteydessä tulee fanilehti. Onhan se vähän kytkykauppaa, mutta sellaistahan se on, Lindholm sanoo.

Lehti sisältää biisien sanat sekä tarinat niiden takaa, bändijäsenten fanihaastattelut, fanien kertomia Yö-muistoja, 100 valokuvaa, fanien kokoama TOP 10-biisilista ja paljon muuta sisältöä. Lindholm pitää itse fyysistä levyistä, joiden kansia saa hypistellä. Sama koskee kirjoja - äänikirjoihin mies ei ole vielä kajonnut. 

- Jos tämä levy myy kultaa, seuraavakin tulee fyysisenä, laulaja sanoo.

Kuuntele albumilta löytyvä Onnellisia vuosia -kappale alta.

Lue myös: Olli Lindholm käyttää pienen omaisuuden vaatteisiin: Haluan näyttää hyvältä naisten silmissä

Arvostele artikkeli

Uusimmat