Kuva: Nelonen

Ihastuttava Maija Vilkkumaa juhlistaa 20-vuotista soolouraansa - kiertue ja kokoelmalevy

07.02.2019 11:30 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Maija! Hitit 1999-2019 ilmestyy naistenpäivänä 8. maaliskuuta.

Monipuolinen laulaja-lauluntekijä ja muusikko Maija Vilkkumaa, 45, juhlistaa 20-vuotista soolouraansa julkaisemalla kokoelmalevyn.

Yli kolmekymmentä Maija Vilkkumaan suurinta hittiä ja yhden uuden kappaleen sisältävä tuplalevy Maija! Hitit 1999-2019 ilmestyy naistenpäivänä 8. maaliskuuta.

- Kun olin rocktähteydestä haaveileva college-paitainen ja khakihousuinen lapsi, mietin että siisteintä (ja pelottavinta) maailmassa olisi tehdä levy. No tässä on nyt sitten LEVY! 33 biisin tuplakokoelmalevy. Soolouran 20-vuotisjuhlavuonna on mahtavaa julkaista näin mittava teos. On vaikea sanoa, mitä fyysisille tallenteille tulevaisuudessa käy - saattaa olla niinkin, että tämä on viimeinen cd-levyn, Vilkkumaa kertoo tuoreessa tiedotteessa.

Maija Vilkkumaa on myös parhaillaan juhlakiertueella. Hän on esiintynyt täysille saleille esimerkiksi Helsingin Tavastialla ja Tampereen Olympiassa, ja edessä on vielä monta hienoa iltaa ympäri Suomen.

Vilkkumaan juhlakiertueen voi nähdä vielä seuraavilla paikkakunnilla kevään aikana: 

7.2. TURKU, Pikkulaskiainen 

15.2. JYVÄSKYLÄ, Lutakko

16.2. KAUHAVA, Tiikeri 

8.3. TURKU, Viking Grace

14.3. HELSINKI, SuomiPop -risteily

15.3. HÄMEENLINNA, Suistoklubi

21.3. HELSINKI, Silja Europa

23.3. HANKASALMI, Hotelli Revontuli

29.3. KEURUU, Pappilan Taverna 

30.3. LAHTI, Möysä

Lue myös: Maija Vilkkumaa nuoruuden vaatekokeilustaan: Äidin mielestä se hame oli päälläni hassun näköinen

Lue myös: Maija Vilkkumaa ajeli surutta ilman ajolupaa - autokoulua kestänyt lähes 30 vuotta

Kilpailut

Uusimmat