The Verve: Emme hajoa!

19.09.2008 12:14 -

Brittiyhtye The Verve on luvannut, etteivät he hajoa toistamiseen.


Yhtyeen jäsenet lähtivät eri teille vuonna 1999, kun kitaristi Nick McCabe lähti ensimmäisenä lätkimään.
Huhut yhtyeen uudelleen hajoamisesta lähtivät liikkeelle, kun he peruivat kesältä lukuisia festivaaliesiintymisiä.

Basisti Simon Jones vannoo, että tällä kertaa yhtye pysyy yhdessä.
-En usko, että kukaan meistä olisi uudestaan niin varomaton. Jos meille tulee erimielisyyksiä, me selvitämme ne.

Tieto The Verven comebackista tuli julki kesäkuussa 2007, kun laulaja Richard Ashcroft oli kasannut yhtyeen uudelleen.
Ainoana poikkeuksena oli, ettei Simon Tong ollut enää mukana, sillä hän jatkaa The Good, the Bad and the Queen -yhtyeen riveissä.

The Verve julkaisi comeback-albuminsa 'Forth' elokuussa.

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.