Happoradio piirrettynä
Happoradion 'Che Guevara' -kappaleen musiikkivideolla yhtye soittaa piirroshahmoina. Värit vaihtuvat punaisesta mustaan ja valkoiseen.
Taustalla pyörii kappaleen edetessä niin tupakkapaikka, Che Guevaaraan pukeutunut mies kuin sänkykin. Videon voi käydä katsomassa Happoradion MySpace-sivuilta.
Videon on ohjannut Kusti Manninen sekä hänen veljensä Jaakko Manninen. Jaakko tunnetaan lähinnä Beats & Styles yhtyeestä. Kusti sen sijaan on ohjannut Happoradiolle jo 'Tavikset' ja 'Hirsipuu' -musiikkivideot. Uudesta videosta tulee mieleen James Bond elokuvat, joiden alussa 007 kävelee mustavalkoisena ruutuun joka lopulta muuttuu punaiseksi.
'Che Guevara' -kappale on soinut tiuhaan myös The Voice radiossa. Kappale on toinen singlelohkaisu Happoradion 20.elokuuta julkaistulta 'Kaunis Minä' -albumilta. Happoradio on mukana Voicen Livenä Vieraissa -sarjassa, jossa yhtye esittää oman version Nylon Beatin '12 Apinaa' -kappaleesta. Livenä vieraissa -sarjassa artistit esittävät toisten artistien kappaleita. Tällä viikolla kuullaan Indian versio Popedan kappaleesta 'Kersantti Karoliina' The Voice Radiosta ja studiossa tehty musiikkivideo nähdään The Voice TV:llä. 'Livenä Vieraissa' -albumi julkaistaan 22.lokakuuta.