Kuva: AOP

Esiintyykö Madonna sittenkään Euroviisuissa? Kaksi täysin päinvastaista tietoa leviää

14.05.2019 20:15 - Iiro Myllymäki

Madonnan on määrä esiintyä lauantain euroviisufinaalissa, mutta Euroviisujen järjestäjän mukaan sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu.

Tämän vuoden Euroviisut ovat herättäneet keskustelua paitsi kilpailukappaleillaan, myös väliaikanumerollaan. Kuukausi sitten uutisoitiin laajalti, että maailmantähti Madonna, 60, saapuu Israelin Tel Aviviin esiintymään euroviisufinaalissa väliaikanumerona. BBC kirjoittaa, että Madonnan tiedottajat vahvistivat tuolloin huhut.

Monet mediat ovat nyt uutisoineet, että Madonnan esiintymisestä ei olisikaan varmuutta. Euroviisuista vastaavan Euroopan yleisradiounioni EBU:n virallinen valvoja Jon Ola Sand on kertonut, että Madonnan kanssa ei ole vielä allekirjoitettu sopimusta esiintymisestä.

- EBU ei ole missään vaiheessa vahvistanut Madonnan esiintymistä. Jos sopimusta ei allekirjoiteta, hän ei voi esiintyä lavallamme, Jon Ola Sand kertoo.

Miehen mukaan neuvottelut ovat edelleen käynnissä.

- Tämä tilanne on hieman erikoinen. Meillä on artisti, joka haluaisi olla osallisena Eurovision laulukilpailussa, ja me mieluusti toivottaisimme hänet tervetulleeksi lavallemme. Jotta niin voi tapahtua, esityksen kehysten pitää olla kaikille selvät, Jon Ola Sand sanoo.

Mies ei kertonut, mistä sopimusneuvottelut kiikastavat. Aiemmin uutisoitiin, että Madonna saatiin esiintymään hieman yli miljoonan euron korvausta vastaan ja että liikemies Sylvan Adams maksaa summan. Jerusalem Post -lehden mukaan Madonnan on määrä saapua Tel Aviviin harjoittelemaan keskiviikkona. Ei ole tiedossa, miten Madonnan esiintyminen korvattaisiin, jos naista ei saataisi esiintymään.

Neuvotteluongelmista kielii myös Euroviisujen toimittajille jakama pressimateriaali. Viisujen virallisella lehdistösivulla on ladattavissa opaskirja, jossa esitellään muun muassa kunkin viisushow'n väliaikanumerot. Opaskirjan aiemmassa versiossa mainittiin Madonna finaalin yhtenä esiintyjänä, mutta tämä versio poistettiin jakelusta kaikessa hiljaisuudessa. Pari päivää sitten julkaistussa uudessa versiossa mainintaa Madonnasta ei enää ole.

Päinvastainen tieto leviää

Mediassa leviää samanaikaisesti tietoja, joiden perusteella näyttäisi siltä, että mitään ongelmaa ei ole. Yksi Madonnan suurimmista fanisivustoista Drowned Madonna uutisoi, että esityksen maksava Sylvan Adams toivottaa Madonnan tervetulleeksi Israeliin eilen maanantaina julkaistulla videolla. Videon voit katsoa alta.

Madonnan saapumisesta Israeliin kielii nyt sekin, että naisen hiusstylisti Andy Lecompte on julkaissut Instagramissa päivityksen, jossa mies kertoo lentävänsä Tel Aviviin. Drowned Madonna kirjoittaa, että viimeisimpien tietojen mukaan Madonna saapuisi Tel Aviviin viideksi päiväksi ja toisi mukanaan managerinsa ja oman luovan tiiminsä. 

Madonna on saanut paljon kritiikkiä osakseen esiintymisensä johdosta. Koko tämänvuotisia Euroviisuja ovat leimanneet boikottivaatimukset Israelin palestiinalaisiin kohdistamien voimatoimien vuoksi, ja eri järjestöt ovat vaatineet Madonnaa peruuttamaan esityksensä. Nyt Madonna on ensimmäistä kertaa ottanut kantaa boikottivaatimuksiin.

- En koskaan lakkaa musiikkini soittamista mukautuakseni jonkun poliittiseen agendaan. En myöskään koskaan lakkaa puhumasta ihmisoikeusrikkomuksista, missä tahansa päin maailmaa ne tapahtuvatkaan, Madonna tiedottaa Reutersille.

Madonna kertoo, että hänen sydämensä särkyy aina, kun hän kuulee konfliktin seurauksena menetetyistä ihmishengistä.

- Toivon ja rukoilen, että pian vapaudumme tästä kauheasta tuhon kierteestä ja luomme yhdessä reitin kohti rauhaa, Madonna sanoo.

Madonna on aiemmin osoittanut tukensa palestiinalaisille Instagram-päivityksessään.

Lue myös: Madonnan, 60, rintava look herätti huomion - "Parhaat tissit koko bisneksessä"

Lue myös: Daruden viisushow pistettiin täysin uusiksi ikävän syyn takia - "Se harmitti meitä aika rajusti"

Lähde: BBC, Drowned Madonna

Kilpailut

Uusimmat