Kuva: AOP

Ozzy Osbourne Sabbathin viimeisistä keikoista: 'Wardin olisi pitänyt olla siellä'

27.05.2019 13:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Billy Ward ei soittanut myöskään Sabbathin viimeisellä albumilla.

Legendaarinen Black Sabbath päätti viimeisen kiertueensa vuonna 2017. Monet fanit olivat surullisia siitä, että yhtyeen alkuperäinen rumpali Bill Ward, 71, ei osallistunut Sabbathin viime vuosien toimintaan.

Yhtyeen laulaja Ozzy Osbourne, 70, puhui asiasta Kerrang-lehdelle:

- En pitänyt siitä, että Ward ei ollut siellä. Ihmiset haukkuivat minua siitä, mutta se ei ollut rehellisesti sanoen syytäni. Meillä ei ollut aikaa hengailla, meidän täytyi mennä eteenpäin, mutta olen pahoillani, että se ei toiminut Billin kanssa.

Ward ei soittanut Sabbathin vuonna 2013 julkaistulla 13-albumilla eikä ollut mukana sen jälkeisillä kiertueilla. Wardin mielestä kyseessä oli sopimusasiat, mutta Osbournen leirin mukaan Ward ei ollut soittokunnossa. Tämän Ward kielsi jyrkästi.

Osbourne kehui rumpali Tommy Clufetosia, joka istui Sabbathin kannujen takana, mutta kaipasi Wardia.

- Tommy oli mahtava, mutta me neljä (Ozzy Osbourne, Geezer Butler, Tony Iommi, Bill Ward) aloitimme tämän ja meidän neljän olisi pitänyt lopettaa se. Viimeiset konserttimme Birminghamissa olivat katkeransuloisia, sillä ne olisi pitänyt jakaa yhdessä. Ehkäpä vielä joku päivä tulee olemaan se viimeinen keikka... En osaa sanoa, Osbourne päättää.

Lue myös: Black Sabbathin esikoisalbumi äänitettiin päivässä - Zakk Wylde haluaa tehdä saman

Lue myös: Geezer Butler toivoo Ozzylle pikaista paranemista - "Vaikuttavaa, että olemme ylipäätään hengissä"

Lähde: Classic Rock

Kilpailut

Uusimmat