Retropop menettää neitsyytensä

17.10.2008 10:05 - Eeva Rajala

Retropopilla on edessään ensimmäinen laivakeikka. Elektronista suomipoppia soittava Retropop esiintyy The Voicen The Risteily II:lla sunnuntaina. Yhtyeen kosketinsoittaja Tommi Ojala kertoo Voicen Musiikkiuutisille, että neitsytristeily on jännittävä tilanne: "Saa nähdä pysyykö poppoo lavalla."

Retropopin laulaja Saila kärsii myös merisairaudesta. Tommin mukaan Saila on aina "ihan sairaan merisairas" laivamatkoilla. "Sailalla on kyllä lääkkeet siihen. Vetelee sitten nappia naamaan tiuhaan tahtiin, niin pystyy vetämään keikan", Tommi ilmoittaa. Tommin mukaan muilla yhtyeen jäsenillä ei ole samanlaisia vaivoja, tai niitä ei ainakaan ole vielä tullut ilmi.

Kosketinsoittaja Tommi kertoo, että Retropop perustettiin aikoinaan suomalaista musiikkimasennusta vastaan. "Tuntui, että radiosta ei tule mitään muuta kuin masennusheviä. Ajattelin, että nyt tarvitaan muutosta, täytyy tehdä jotain positiivisempaa", Tommi sanoo.

Retropopin kappaleiden sanoitukset eivät kuitenkaan ole ihan iloisemmasta päästä. Tommin mukaan niistä kuitenkin löytyy valoa: "Niissä on aina sellainen pieni toive, ettei se välttämättä haittaa, vaikka eivät kaikki asiat olekaan ihan kunnossa aina."

Kilpailut

Uusimmat